Arkisto tammikuu 2018

Yleinen

Päiväntähti, avaruusjumppaa, pihasääntöjä ja aseistariisuntaa

31.01.2018, Heidi

Näin se on avattu, eskareiden päiväntähti kiertue. Tämän aamun spesiaalihenkilö oli varustatunut kivoilla haastatteluilla ja hauskoilla valokuvilla, joita katsottiin tietokoneelta. Ja niistä vasta mukavia juuttuja puheeksi nousikin, kuten että päiväntähti todistettavasti osaa heiluttaa korvia. Ja hyppiä trampalla niin, että napa näkyy. Myös perheelle tärkeät koirat olivat esillä ja niiden edesottamuksissa riitti ryhmälle ihmeteltävää. Kiitos siis …

Yleinen

Keskisormiparka

30.01.2018, Heidi

-Katsotaanpas. Joo. Kyllä minun keskisormea selvästi harmittaa, kun sitä aina pidetään tuhmana sormena. Vaikka se ei ole yhtään tuhma. Aamutuokiolla käsittelyssä on kaverille vilautettu käsimerkki, jonka merkityksestä eskarit ovat omalla tavallaan hyvin perillä… -Se tarkoittaa semmoista rumaa sanaa -Niin. Niitä P ja V sanoja -Mun kaverin pikkuveli näyttää aina näin (etusormi), kun se luulee, että …

Yleinen

Vieraita ja jääiloa

29.01.2018, Heidi

On aina hienoa saada vieraita eskarille. Tänään meille saapui aamupäiväksi kouluterveydenhoitaja Johanna, jonka eskarit yllättivät heti alkuunsa. -Kynnysjonon eka. Mikä liike? -Punnerruksia Hih, liike on ollut kestosuosikki marraskuulta asti, mutta ei vain onnistu tädiltä. Otetaan siis aamutuokiokortit ja  jokainen pinnistelee liikettä (omalla tyylillään) aamutuokiopenkkipaikan verran. -Tulista kymppi…pliis… Sieltä ne nassut ja massut nousevat maasta, kuin …

Yleinen

Muffinsintuoksua

26.01.2018, Heidi

-Leivotaanko tänään? No tänäänpä hyvinkin. Ja heti justiinsa, kun vain kaikki on saatu eskarille, sillä leipoessa ei saa olla kiire. Ja taikinatekeminen se vasta onkin hyvää keskittymis- ja laskemistreeniä, supermieleistä sellaista. Samoin on helppo harjoitella vaikkapa arvioinmista -Tässä ohjeessa sanotaan, että pitää laittaa 100g margariinia. Onkohan se paljon? -On se varmaan. Kun sata. -Ei ehkä …

Yleinen

Avustajia ja oivalluksia

25.01.2018, Heidi

Teimme tänään melkoisen havainnon. Emme ole saaneet kirjastoautosta vielä yhtään kk-merkkiä tänä vuonna. Ou nou ja voi hei hulinaa sentään. Tänäänkin alku sujuu hyviä, mutta sitten meinaa vauhti alkaa kiihtyä ja aikuista tarvitaan apuun pariinkin otteeseen. No, lainat saadaan toki hoidettua ja avaruuskirjojakin löytyy vino pino ja kuinka ollakaan… -Täällä on se rumasana kirja ”Lukutaidosta …

Yleinen

Askartelua ja avaruutta

24.01.2018, Heidi

Kuuntelemisentaito on opittua ja siksi sitä on hyvä harjoittaa. Teimme tänään aamulla askartelun, jossa korvat piti tosiaan pitää tarkkana. Mitä pitikään nyt hakea ja montako, missä järkestyksessä. Mitä sitten tapahtuu. Entä oma ja kaverin työrauha. -Tästä tulee lumiukko (ihastunut oivallus) Niinhän siitä. Mutta valmiit ukot eivät kyllä muistuta toisiaan juurikaan, vaikka ohjeet ovatkin kaikille samat. Sillä mitä askartelua …

Yleinen

Tietäminen on mahtavaa

23.01.2018, Heidi

eskari:Täällä (kuiskaus) kummi: Minkä nimiset pandat saapuivat Ähtäriin viime viikolla? Tiedätkö sinä tätä? eskari: Tää on helppo. Lumi ja Pyry. kummi: Oota. En kyllä olis tiennyt. Koulukummit ovat tulleet aamun ekalla tunnilla eskarille kummitunteilemaan ja menossa on sisäsuunnistus, jossa  kahdeksan rastia on lähes naamioitu ympäristöön, joten tarkkana on kummin ja eskarin oltava. Ja tarkkaa yhdessä …

Yleinen

Pakkasmuutoksia

22.01.2018, Heidi

Tänään piti olla luistelua, mutta pakkanen mokoma kiristyi siihen hommaan liian tiukaksi. Sovittiin siis, että humenna yritetään uudestaan tai loppuviikolla, ellei silloin ole jo vesisade ja kurashousukeli… Otimme siis käsittelyyn uuden kirjaimen, joka oli aakkosvaunan 12. matkistaja: K, jolle löytyi hiiren aakkosista oikein oma laulu: Koppava kettu. Ja tunnistelimme muutoinkin aakkosliuskasta kirjaimia.   -Miten saisi …

Yleinen

Enskapenska mukavuustunnilla

19.01.2018, Heidi

-Se on pieni -Hirmu isot silmät -Minä aattelin, että sillä on vielä isommat korvat Mukavuustunti tai oikeastaan mukavuuspäivä tuntuu olevan nimensä veroinen alusta asti. Eskarille kylään on saapunut chihuahua Enska 1v., joka korvat höröllään ilmoittaa jokaisesta uudesta saapujasta. Aluksi hiukan ihmetellään, haistellaan ja tutustutaan, sitten voidaan ottaa jo rennosti. Kunnes eteisessä taas kopisee ja pitää …

Yleinen

Rumasana, urakointia ja puukässää

18.01.2018, Heidi

Kirjastoautossa sivistytään, yleensä. Mutta tänään eskarit löysivätkin sieltä hiukan kyseenalaisen ”virkkeen, kun hyllyssä olevan aikuisten urhelukirjan kannessa seisoi isoin kultaisin kirjamin: Havuja perkele! Kyseessä oli Suomen urheiluhistorin merkkitapahtumia käsittelevä kirja ja otsikko viittaisi tietysti Marjo Matikaisen ensimmäiseen arvokisavoittoon hiihdon MM-kisoissa Oberstdorfissa 1987, jolloin hän tuon sammakon suustaan päästi. Mutta eskareille paljon tärkeämpää on rumasana. Onko …

Yleinen

Normipäivä

17.01.2018, Heidi

Tästä päivästä yleisfiilis on sellainen….että meni ihan jees. Normisti. Meillä oli kylässä veo Minna ja aloitimme  aamun värityskuuntelulla, jossa maltti oli taas tärkeässä osassa. Aika hienosti onnistuikin jo pelkästä kuullustaohjeesta toimiminen, mutta yhdestä toisesta taidosta olimme Minnan kanssa aivan erityisen yksimielisiä ja iloisia: hieno työrauha. Tarvittiin vain muutama pieni muistutus omaan paperiin keskittymisestä, muutoin sujui …

Yleinen

Potkut ja perhoset

16.01.2018, Heidi

Aamu on vielä pimeä, kun eskarit saapuvat, mutta aamutuokioon mennessä päivä valkenee jo mukavasti luistelua varten. Myös eilisen opettelut ovat pysyneet hyvin mielessä: luistimet  luiskahtavat jalkaan ja kypärät saadaan päähän itse. Hienoa! Jäällä sitten vuorossa on eilisen liun kertaus, jota kokeillaan mm. hevoskyytinä eli täti naruvaljaissa ja eskari ohjaksissa. Vaatii malttia ja tasapainoa, mutta sujuu. …

Yleinen

Luistelua ja sata päivää rekat

15.01.2018, Heidi

-Minä haluaisin vaan jäädä luistelemaan! Onnellinen puna paistaa eskarilaisen kasvoilla, saman, joka reilua puoltatuntia aiemmin oli varma, ettei ikinä opi luistelemaan. Eikä hän suinkaan ole yksin ilonsa kanssa, vaan koko porukalla on hyvä mieli. -Minä en saa tätä Luistin ei meinaa irrota jalasta, mutta sekin on vain teknikkakysymys. Opetellaan siis yhdessä kädestä pitäen, että miten …

Yleinen

Mind map

12.01.2018, Heidi

Tammikuu on eskarissamme ”oppimisentutkimuskuukausi” ja siihen liittyen teimme tänään mind mapin eli ajatuskartan. Tarvitsemme tätä taitoa nimittän vääjäämättä, kun aloitamme pian tähtieskaripäivät, jolloin jokainen eskari saa vuorollaan olla eskarilla oikea superstar, yhden päivän ajan. Mutta mind mapista. Kokosimme ensin yhden harjoituksena yhdessä taululle: –Sana on KOULU. Mitä te jo tiedätte tai ajattelette koulusta? -Siellä on …