Ilo ja riemu! Taru is back. Voi sinä ihana ihminen, kiitos, kun ehdit paikalle eskareiden tärkeään päivään!!!
-Eskarit. Montako päivää kesälomaan?
-Nolla (monta iloisen hämmentynyttä ilmettä)
Näin se on vuosi kulunut lopulleen. Mutta ei me sitä aleta murehtimaan heti aamutuimaan, vaan ensin kimpaistaan kirjastoautoon, koska meillä on Pekalle ihan supertärkeää kerrottavaa: kaikki perheet ovat antaneet luvan e-kirjan julkaisemiseen kirjaston aineistossa. Se on huippujuttu! Ja Pekka puolestaan toivottaa eskarit lämpimästi tervetulleiksi kirjastoautoon heti syksyllä, koululaisina.
Seuraavaksi meillä oli pihapelitunti 1.-2-luokan kanssa, koska Riikka-ope ja Henna-ope olivat kiinni tutustumaan tulleiden uusien eskareiden vierailussa. Jippii!!!! Mahtava tilaisuus opetella vielä yksi uusi pihapeli:10 tikkua laudalla. Tai uusi ja uusi, juuri kyseinen peli oli se, jonka täti itse oppi 1.luokan ensimmäisillä välkillä. Ensin vähän sählätään, mutta pian alkaa sujua…Aurinko paistaa, tikut lentelevät ilmaan ja pusikot rapisevat, ilmassa on kesän lämpöä…Ja sitten vielä kerran porukalla syömään.
Ruokailun jälkeen otetaan eskarilla kättelemisen kenraaliharjoitus. Ensin katsotaan tabletilta, kuinka rautainen ammattilainen sen hoitaa…presidentti Sauli Niinistö itsenäisyyspäivänjuhlissa. Sitten treenataan normisti, todistuksella ja ruusulla. Onpa hyvä homma, että ollaan se oikea käsi opittu aina ojentamaan loppuhypyissä… Vielä viimeiset pienet omat hommat ja sitten on aika lähteä juhlapaikalle. Eskareita jännittää, sen ihan aistii ilmassa. Ja tätiäkin ehkä ihan pikkuisen…
Itse juhlasta eskarit selviävät upeasti. Kättely sujuu juhlavasti, eikä käsien suhteen sekoa kukaan. Miettikää! Reipas kätteleminen on taitona jo puoli matkaa monien asioiden hoidossa. Vakaasti ja maltillisesti eskarit kuuntelevat myös heille ja 6.luokan oppilaille esitetyn”Jäähyväislaulun”, jonka koko koulu kajauttaa. Vasta juhlan loppupuolella alkaa haikeus hiipiä pienten ihmisten mietteliäisiin ilmeisiin, kun aikuisten kauniit kiitokset maalaavat todeksi sen tosiasian, että nämä juhlat ovat myös tädin jäähyväiset Kurjalankoululle. Voi voi. Täti on ollut tosi urhea ja selvinnyt kyynelittä kalkkiviivoille…
-Odottakaas. Minä painan itkunappia ensin..
Suolainen helminauha uurtaa tietään poskelle, sillä Kurjalankylän läksiäislahjaa ei kertakaikkiaan voi kuivin silmin ottaa vastaan. Oma laulu. Tädille. Äidin kasvimaalla-lauluun sanoitettuna niin suuri ja lämmin kiitos, että polvista heikottaa. Voi teitä. Kolme vuotta tämä kylä ja sen sydämenä koulu on uskonut ja kannatellut epäilyksettä sitä esiopetuksen lapsilähtöitä pedegogiikkaa, jonka pohjalta Kurjalan eskari on toiminut. Järjestänyt, hoitanut ja vastannut, mistä ikinä vain on ollut tarvis. Heittäytynyt mukaan satuun ja seikkailuun, jossa tilausta on jokaiselle halukkaalle aikuiselle: sienestykset, mehiläiset, metsästykset, vauvanäyttelyt, Kurjalankarju joulujuhlissa, urheilut, musiikit, kotiseutuhistoriikki, Piparminttu…tädin mieleen tulvii joukoittain ihmisiä ja asioita, joista olemme eskareiden kanssa saaneet iloita. Ja koululaiset, ihanat isot. Herkistää.
Mutta jos ei koskaan lähde, ei saa kokea jälleenäkemisenriemuakaan.
-Niin, sitähän ei tiedä, vaikka Kurjalankarhu tänne jonakin päivänä pöllähtää tai Kyösti Albin Takaloikka, on tämä meinaan niin merkillinen kylä…
Juhlat saadaan juhlittua ja lähtöhalit annettua. Pakataan eskarilta vielä mukaan aarrearkut ja muistitikut sekä muut tärkeät asiat, sitten eskareiden on aika mennä. Kiikut pysähtyvät, koulunpiha tyhjenee…Turvallista matkaa muruset, kuljettakoon valon ja ilon voima teitä elämänteillä.
Haikeudenkin hetkellä V&I Heidi
Ruokana limekala, perunamuusi, vihersalaatti ja ruisleipä.