Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Valokuvia ja pöllöpostia

23.02.2018, Heidi

-Istukaapas te kaksi tähän merenneitoasentoon

Huippua. Meneillään on eskareiden ensimmäinen koulukuvaus ja vuorossa ryhmäkuva. Hetkeä aiemmin on soviteltu koko koulun porukka samaan kuvaan; reilusti 50 henkilöä. Kuvaaja on mukava ja jututtaa juuri sopivasti niin, että  hymy suupielestä irtoaa. Ja kieli pysyy suussa. Kravatti suorassa. Pylly jakkaralla… Hyviä kuvia tulee, muistojen kultaisiin albumeihin.

 

Ruokalassa on tarjolla palapaistia, joka on eskariryhmässä varmaan eniten tykätty ruoka. Ja santsatuin. Pöytäkeskustelussa puolestaan esillä on jo hiihtoloma, johon on enää vain 5 päivää. Monilla tuntuu olevan jo  suunnitelmia..

-Me mennään Vuokattiin laskettelemaan

-Minäkin olen käynyt siellä. Siellä on se Angry birds paikka

-Minä olen käynyt samanlaisessa Rovaniemellä. Se oli hyvä.

-Meille tulee vieraaksi mun serkut

-Minä menen mummolaan

 

Iltapäivällä vietetään vuoden toiset 7v. synttärit ja päivänsankaritar saa taikatoivelahjaksi ihan hirmuisesti heppatavaraa. Eikä kukaan todellakaan hämmästy, kun innokas kepparityttö valitsee aarrearkusta itselleen juuri heppakynän. Mutta entäpä toiveleikki…

-Toffeeta. Mutta ei taida mahtua…

No kokeillaan. Ja voihan viikset, leikihän on vielä tavallistakin hauskempi pienessä tilassa!

 

Ai niin. Meinasin ihan unohtaa. Anu toi meille tänään aamupäivällä postipaketin, joka oli lähetetty Italiasta. Niin siinä osoitetarrassa selvästi luki.

-Siellä on varmasti Pertti!

-Tai Doraemon.

-Tai ne kaikki

Mutta eipäs olekaan. Laatikossa on valokuvalla varustettu kirje ja kummallinen painava saviastia. Kirje kuului näin

16.2.2018 

Terveiset Holandista.

Olaan tälä. Tälä on tulimylyjä ja tuplanssseja.

Taitaa tula myrksy. Menään Epsanjansa hakmaan DD tulista.

Muistakaa istua kukat. maalikuu. Narisissit.

Tervesin PP  •

-Hei. Ne on Hollannissa.

-Siellä on tuulimyllyjä. Niihin voi iskeä salama ja ne voi palaa, jos tulee se myrsky

-Tulpansseja?

-Se tarkoittaa tulppaaneja

-Doraemon on tullissa!

-Mutta siellähän on jo se….hirvi

Hienosti eskarit selviävät Pertin hiukan hatarasta kielisisällöstä, mutta mitä ihmettä ja kaikkea tämä oikein taas tarkoittaa..Avataan se painava paketti ja siellähän on…

-Sipuleita?

-Ei, kun ne on niitä siemeniä.

-Tuossa on multaa

-Hei. Tässä laatikossa on ohje!

-Pertti käski istuttaa narsissit maaliskuussa

-Tuleekohan ne sitten takaisin…

-Ope. Osaako se Pikkuinen sinusta lentää?

-Jaa. Nyt en tiedä. Entä sinusta?

-Ei. Se ei osaa vielä kirjoittaa edes omaanimeä. Ei se osaa. Mitenkähän ne on matkustaneet sinne Hollantiin…

Jaa jaa, taas ollaan Euroopassa ja saas kuulkaa nähdä mitä tästä taas seuraa….

 

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana palapaisti, perunat, vihersalaatti ja sekaleipä

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *