Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Tavallinen päivä

23.02.2017, Heidi

Tiedättekö tunteen, kun asiat vain rullailevat, ilman sen kummempia kuohuja tai mutkia? Tämä pyryinen ja tuiskuinen päivä oli meillä eskarissa juuri sellainen. Aamulla pistäydyimme kirjastoautossa ja sen jälkeen oman esityksensä piti päiväntähti, joka olikin varustautunut vallan hauskoilla valokuvilla: metsurina toimimisesta kottikärryissä pulikoimiseen. Lystiä oli koko ryhmällä. Lisäksi selvisi, että koko tähden perheellä oli yhteinen hauska harrastus: pingis.

-Voiko sitä pelata noin pieni?

-Voi. Helposti.

-Siinä lyödään palloa sellaisen verkon yli. Eikä lyödäkin?

-Niin. Sellaisella pöydällä.

-Pelaako teidän äitikin?

-Pelaa

Hienoa äippä, esimerkki rules!

 

Iltapäivällä eskareita mietityttää, että voidaankohan tänään hiihtää, kun tuiskua pyyhkii aina vaan yhä lisää yli pihamaan. Sovitaan, että käydään ensin puutöissä ja tarkistetaan sitten tilanne. Puutöissä alkaakin ihan uudenlainen toimintakokemus, sillä omat projektit käynnistyivät, mikä tarkoittaa, että jokaisen työ on erilainen ja vaatii siis ohjeen kuuntelemista tarkkaan. Myös kappaleet ovat erilaisia malliltaan ja muodoltaan. Maltilla mennään ja kaikki saavuttavat päivän etapin.

-Kato. Mun Hornetissa on nyt neljä siipeä. Juhuu!

-Mä teen koiran. Nyt unohtui viilata tämä…

-Minä olisin halunnut sen pohjan tälleen…

-Millon on taas puutöitä?

-Minulta on hävinnyt yksi pala

-Minulla ei ole noita paloja

Verstas on siivottu ja kadonneet palatkin löytyvät; ovat tulleet innostuksessa lakaistuksi roskiin. Hyvillä mielin tehdään kynnysjono ja lähdetään tarkistamaan hiihtosäätä…joka on yhä kuin arktinen myrsky napapiirillä. Tuumaillaan ja päätetään yhdessä, että jätetään umpihankihiihto tänään väliin ja otetaan sen sijaan lunkisti omia hommia: ensin sisällä ja sitten ulkona.

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *