Yleinen

Talventaitos

23.03.2018, Heidi

Voi luontoäidin lujuustesti sentään. On eskareiden hiihtokauden päättävä laturetkiaamu ja yöllä on lumi tuiskuttanaut ladut täysin kadoksiin. Mutta estääkö se meitä, ei tietenkään. Varsinkaan, kun jokaisella on kotoa matkassa mehevät eväsleivätkin. Liivit päälle, sukset jalkaan ja kynnysjono lähtövalmiuteen.

-Muistitko repun?

Hilpeää. Ja kyllä, sen täti nosti ensimmäiseksi portaalle, sillä eihän eväitä tohdi matkasta unohtaa. Ja kuin tasoituksesi yöllisestä lumetuksesta, taivas repeää kirkkaaseen auringonpaisteeseen.

-Täällä on kaunista

-Ihan erinäköistä kuin viimeksi

-Hei. Vesiviidaksosta on tullut jääviidakko

Jono hiihtelee hiljalleen rupatellen halki lumisen maiseman, koivikossa talitintti kuuluu jo virittelevän kevätlauluaan. Lohikäärmemäenjuurella vedetään happea ja moni näyttää epäilevältä, mutta sitkeästi lähdetään kapuamaan…

-Ei tää oon paha. Tulkaa vaan.

Kaverit kannustavat toisiaan.

-Ope. Mä pääsin. Enkä kaatunut kertaakaan!

Voi ilo ja riemu, onnistunutta oppimista parhaimmillaan. Hiihdellään siis rauhassa tiepohjaa luontoikkunalle, joku huomauttaa kaukana linjojen takana siintävän Suvasveden näkyvän tänään selvästi… Luontoikkunalla irroitetaan sukset ja otetaan eväät esille. Ja tällä kuninkuusmatkalla jotavaksi on tarjolla lämmintä kaakaota. Siinä ne natustelevat eskarit eväitä penkalla rivissä ja paistattelevat päivää. Tuntuu melkein, kuin kelluisimme taianomaisen hyvänmielen kuplassa…joka sitten poksahtaa kotimatkan koittaessa, heh heh.

-Mä en saa tätä suksea

Lumi on tukkinut useammatkin siteet ja liikkeellelähtö vaati hiukan malttia. Täti ehtii laittaa yhdet ja aloittaa seuraavat, mutta pikkuisen aikaahan se aina ottaa…

-Miksi sinä kitiset koko ajan. Ei se ope kerkeä yhtään sen enempää.

-Sinä juttelet rumalla äänellä

Niin. Joskus kavereiden palaute voi olla aika suoraa ja saattaa kirpaistakin, mutta ei se aina pelkästään pahasta ole. Tuumamme siis , että jokaista varmasti autetaan ja sillä aikaa voi yrittää itse…

-Hei, ope, mä sain nää itse.

hämmästynyt ilohihkaisu kajahtaa toisaalta ja heti perään seuraa lisäys siitä, että homma onnistui, koska kaveri oli auttanut. Sehän on selvä ablodien paikka, molemmille! Suksipari kerrallaan saadaan alle, mutta ihan viimeinen suksi tekee sitten tenän. Ei mene, ei sitten millään.

-Potkuttelepa sinä tämä tieosuus yhdellä suksella, niin minä sulatan tätä sidetä sen matkaa kämmenellä.

Sehän sopii ja koko porukka pääsee paluumatkalle. Sidekin sulaa sopivasti ennen Lohikäärmeenmäkeä ja suostuu taas naksahtamaan lukkoon. On viimeisen koetuksen aika. Viiiiiuh! Eskareita viuhuu alas rinnettä. Joskus tulee pyllähdys, mutta maltilla jaksetaan rinteessä odottaa, että kaveri pääsee ylös ja jatkamaan matkaa. Sitten vaan painellaan läpi vesiviidakosta,suksitaan koivikon kautta sillalle ja siitä eskarinpihaan. Jeeee!!!!!!!

 

Iltapäivällä on sitten juhlallinen hetki; hiihtokoulutodistustenjako. Ensin muistutellaan mieliin sääntö “oikea ojentaa, vasen vastaanottaa”. Sitten: tavoitteena on ollut seitsemän rastia, välineidenlaitosta hiihtotaitohin. Täti kutsuu eskarin kerrallaan eteen, kätellään ja todistus matkaan. Johan on vakavailmeistä porukkaa. Kunnes joku keksii katsoa kääntäpuolelle…

-Täällä on muumitikkari (haltioitunut kuiskaus kaverille)

 

Aurinkoista viikonloppua kaikille toivottaen V&I Heidi

Ruokana hernekeittoa, kurkkua ja letut hillolla


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *