Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Tähtiä

28.03.2018, Heidi

Eskarit huomasivat heti aamulla taululta, että päiväjärjestys on nurinkurin.

-Miksi liikkasali on vasta viimeisenä?

-Keksittekö itse?

-Kun tulee ne vieraat

Niinpä. Selvähän se, ettei Eemin-vauva voi tulla kylään kesken jumpan. Eikä ruokailun aikaan. Ja iltapäivällähän tämä on varmasti päiväunilla. Otetaan siis päivän eskaritähti pramille heti, että ollaan valmiina, kun ovella kolisee.

-Minua jännitti illalla. Tuntui ihan mahassa

Tähtieskari paljastaa ja kaivaa kansiota repustaan. Siellä onkin paljon valokuvia ja erityisesti niissä esiintyvistä koiraotuksista haluttiin tietää lisää. Samoin kiinnostavat monituiset härvelit mönkkäreistä traktoreiden kautta motoon, joiden pukille tähtieskari on päässyt. Ja katsotaanpa me porukalla yksi mönkkärivideokin, tähden omasta puhelimelta. Mutta mitä ihmettä on

-Kutistusleikki?

-Niin. Siinä niinkuin kutitetaan ja pitää nauraa

Sepä kuulostaa hauskalta! Kiitos siis vinkistä ja hienosta esittelystä.

 

Mutta mitä ihmettä, onko eteiseen tullut jo joku. Kyllä. Siellä Hilkka-äippä ja Miro-eskari ovat jo riisumassa ulkovaatteita. Ja lattialla kantokopassa…Koko eskarijoukko tuijottaa hipihiljaisena vauvaa, joka tuijottaa vähintäänkin yhtä arviden takaisin. Mitenkähän tässä käy…”Riisuttaiskos me toppapuku, Hilkka alkaa rupatella vauvan kainaloon nostaen ja rentouttaa hetkessä tilanteen. Eskarit kipittävät penkeille odottamaan. Ja voi ihme, mikä showmies Eemilistä paljastuukaan! Ensin pieni tuijotteleva katselu, sitten mennään pari kierrosta pyörien ympäri ja edelleen tarkkailaan yleisön reaktiota. Sitten työnnetään suuhun muovihedelmä ja kiskotaan samalla sukkaa irti jalasta. Ja tietysti myös se päätyy suuhun maisteltavaksi. Jolloin eskarit huomaavat hienot kaksi alahammasta. Seuraavaksi kaveri keksii näyttää, että kyllä minä konttausasennonkin osaan. Ja sitten taputetaan selällään jokellellen käsiä…Ja kaiken tämän aikana Hilkka kertoilee ja vastailee eskareiden kysymyksiin rauhallisesti sekä vastakysymyksiä esittäen. Selville tulevat Hilkan lasten määrä ja nimet, Eemilin päiväjärjestys, mitä vauva minkäkin ikäisenä oppii, mistä Eemil pitää ja ei pidä….Ja yksi pieni kopsausparkaisukin kuullaan, joka tosin hoituu sekunnissa äipän sylittelyllä. Ja koska kaikkea ei välttämättä muista kysyä juuri  nyt, lupaa Hilkka, että hänelle voi lähettää vauva-kysymyksiä myös jälkikäteen.

-He eskarit. Mitäs luulette, millainen äippä tuo Hilkka on?

-Kiva.

-Kiltti.

-Hyvä.

”Osaakos Hilkka suuttua?”Hilkka kysyy nauraen ja eskarit ovat melko varmoja, että kyllä varmaan. Joskus. No, entäs millainen on Eemil-vaiva? Jaa,a. Tämä onkin vaikea. Eskarit osaavat laskea, että Eemil on sitten ehkä eskarissa, kun he ovat kuutosluokalla eli heistä joku voi hyvinkin olla Eemilin koulukummi…

-Eemil on mielenkiintoinen

Onpa hienosti tiivistetty. Ja ajatelkaa, 45 minuutin vierailu on loppusuoralla ja eskarit ovat olleet koko ajan mukana ihan satasella …..”Kk-merkki” täti ja Hilkka sanovat yhdesestä suusta.

-Enää puuttuu yksi!

Totta. 11 merkkiä on jo koossa, pian päästään viettäään taas mukavuustuntia. Voi ilo ja riemu! Ja ISO KIITOS Hilkka ja Eemil, kun vierailitte meillä.

 

Iltapäivällä on hetki omia hommia ja päivänpäätteeksi se jumppasalivuoro, jolla pelasimme jalkapalloa, vaihtuvilla kentillä ja joukkueilla. Hikistä ja kivaa!

 

V&I eskailta Heidi

Ruokana broilerleike, kermaperunat, salaatti, mämmi&vaniljakastike


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *