Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Soivanasianpäivä

13.04.2018, Heidi

Maailmassa on paljon soivia asiota, varsinaisten soittimien lisäksi. Eskarit toivat tänään esittelyyn itsellen tärkeitä soivia asioita: rummut, kitara plektroineen, sähköpiano, triangeli, kulkuset, soittorasia…Kun siihen lisätään kaikki eskarin soittimet, tädin kantele ja tabletteihin ladatut soitinsovellukset, niin johan alkaa Makkaralaulu raikaa. Eikä pelkästään se, vaan syntyy omiakin lauluja

-Koirat jahtaa kissa, koirat jahtaa kissaa,koirat jahtaa kissaa, dinkeli dinkeli dong

Huippua! Taas on muistitikuille tallennettavaa. Ja tietysti soittimet ja tabletit ovat käytössä säveltelyyn ensiviikolakin, jos vaikka uusia sanoituksia syntyy.

 

Muutoin päivä oli keväisen keveä ja raikkaan rapaisa, huhtikuu normaaleimmillaan. Ja silloin saattaa oikeassa varustuksessa osoittautua hyvinkin tärkeäksi työmieheksi, kuten tänään pihaa yhdessä Anun kanssa ojittaneet pojat. ”Kiitos, olitte kyllä iso apu”, Anu sanoo ja iloa on ilmassa isosti. Tulkoon vaan vettä, vaikka paisumukseksi asti, mutta meidän koulunpihassa ei kurassa tarvitse kellua.

 

V&I Heidi

Ruokana suikalekastike, perunat, vihersalaatti ja vaalealeipä


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *