Yleinen

Roolit

20.05.2016, Heidi

Vedimme eskareiden kanssa tämän päivän lonkkaa eli leikimme, leikimme ja leikimme. Tai no, oikeastaan en kyllä tiedä, että voiko sitä sanoa pelkästään leikiksi, jos vaanitaan melkein varmasti rajaojalla nähtyä kettua… Kaikin puolin rentouttavaa ja iloista menoa joka tapauksessa.

 

Kouluvuosi on puolestaan kääntymässä kesälomaksi, mutta vielä ehditään ottaa aamunpamauksessa yksi koko kouluyhteisön hyvänkäytöksen askel. Aiheeksi on valikoitunut omaan itseen uskominen ja oman erityisyyden arvostaminen, onhan kaikilla syksyllä edessä muutoksia omassa ryhmässä ja osalla eskareista & oppilasta jopa siirtyminen kokonaan uuteen kouluun.

 

Ensin täti kertoo, miltä tuntui viime syksynä tulla uuteen kouluun. Kun jännitti, mietitytti ja himpun ehkä pelottikin. Ei se ole aikuisellekaan ihan helppoa, hypätä ihan tuntemattomaan.

-Nyt minä esittelen teille sitten kamalia mörköjä.

Pöydälle ilmestyvät aurinkolasit, pellennenä, suljettu tyhjä lasipurkki ja koulureppu.

Aurinkolasit asettuvat nenälle ja muutos on välitön: “Mä oon kuule niin kova ja cool, että turha kuule alkaa mulle mitään. Ei kiinnosta minua…”. (yleisöä naurattaa)

Pellennenä saa aikaan ihan toisenlaisen reaktion:”…pälä pälä pälä…joo joo…kattokaa tätä…”. Ja joka huulesta nenä venyy pituutta, kuin Pinokkiolla, kuten pellenroolillakin on tapana kasvaa. (yleisö näyttää hämmentyneen arvioivalta ja silmät vilkuilevat ympäriinsä)

Lasipurkki puolestaan panee tädin melkein kuiskaamaan: “Täällä sisällä on joku sellainen, joka haluaa olla ihan näkymätön, kuin pelkkää ilmaa. Ettei kukaan vaan huomaa. Ja se joku saattaa olla vaikka maailman paras jossain, mutta kukaan ei saa tietää, koska se uskaltaa olla vain juuri ja juuri olemassa.” (yleisö on hiiskumattoman hiljaa)

Viimeisenä selkään heitetään koulureppu: “Tämä on ihan tavallinen koululaisen rooli. Tulen kouluun ja haluan oppia. Ja opinkin, koska harjoittelen ja yritän. Ja olen kaikille ihan ok tyyppi.” (yleisö vapautuu, on selvästi palattu tutulle ja turvalliselle kotikentälle)

 

Joten. Lukuvuoden viimeisenä haasteena jokainen kouluyhteisössä täyttää kyselyn: Tänä vuonna minä…opin / uskalsin / harjoittelin / haaveilin. Täti sitten kokoaa vastaukset suureksi nimettömien ajatusten kuplaksi, jota passaa kaikkien lukea ja tuumailla viimeisinä koulupäivinä. Ja tietysti onnetar suosii taas muutamaa vastaajaa.

 

Kaikkia oppilaita, koulujen henkilökuntaa, perheitä ja aamuisin kylänraitilla käden tervehdykseen heilauttavia lämpimästä vastaanottamisesta kiittäen Heidi

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *