Yleinen

Pyykillä

29.10.2015, Heidi

Mitä kaikkea kuukaudessa ehtii tapahtua luonnossa? Lokakuun luontoikkunareissun ensi metreillä tunnelma on hiljentyneen hämmentynyt, koko tuttu maisema tuntuu kadonneet. Paljaat puut vain huojuivat tuulessa….paitsi ne, jotka myrsky on kaatanut polun varrelle. Siitäpä se syntyi jo heti huoli: entä jos  sähkötkin katkonut syysmyrsky on viskannut meidän luontoikkunan ihan taivaan tuuliin?

 

Puidenlatvuksiin tuijotellessamme olimme sitten melkein kompastua outoon oranssiin mötikkään maassa. Sen nimeksi selvisi rajapyykki ja tehtäväksi alueiden merkitseminen.

 

– Miksihän sillä on tuollainen nimi? Rajapyykki.

– Kato, noihin reikiin on pantu kepit ja sitten pyykkinarua. Että on voinut laittaa pyykkiä.

– Tai siihen sen kepin päälle on laitettu se pyykki. Kuivumaan.

– Siinä on joku numero. 57

– Ei ole tuo seiska. Se on ykkönen.

– Ei ole ykkönen, koska tuo varsi on vino.

– Niin, mutta siinä on tuo lippa.

Toden totta, en kyllä menisi noin vain itsekään asiassa vannomaan. Päätimme siis, että paras ottaa sekä valokuva että tarkistaa maastokartasta.

 

Matka jatkuu ja maisemasta paljastuu lisää uusia juttuja mm. peltivaja, jota epäiltiin “homehuussiksi” ja tiilinen vaja, joista ei aiemmin ollut näkynyt vilaustakaan. Vielä reippaasti polkua mäki ylös ja pienen spontaanin kivikukkulalisälenkin kautta metsätielle. Totuuden hetki on koittanut, onko sen vielä…

– Luontoikkuna!!! (*10 riemastunutta)

Siellä se meitä yhä vakaana paikallaan odottaa. Ja sitten toiseksi tärkein asia:

– Muistithan sinä eväät?

 

Kyllähän minä. Mutta ennen syöntiä eskarit keksivät alkaa esittää uutislähetyksiä metsän tapahtumista:

– Uutiset. Smurffikylä on palanut (syyskuun sieniloistosta on jäljellä pelkkiä hajanaisia mustuneita varsia)

– Uutiset. Metsästä löytyi metallia. Ei saa roskata!

– Uutiset. Toisessakin kivessä on reikä.

 

Aika kuluu nopsaan ja on aika alkaa palailla takaisin eskarille.

– Minua surettaa

No, mikä?

– Se Pekka

 

Niinpä. Kuulimme nimittäin tänään, että ensitorstaina kirjastoauton Pekka ei  enää kurvailekaan pihaamme, koska hän jää eläkkeelle. Pihaan kurvailee kyllä yhä Pekka, mutta eri.

– Se on sen kaima.

– Mutta ei se ole sama.

– Ei niin.

– Mikä on eläkkeelle?

–  No, kun täyttää tietyn verran vuosia, niin ei tarvitse enää aamuisin lähteä töihin, vaan saa olla niin kuin lomalla koko ajan.

– Ai tarkoitatko, kun on vanha?

 

Siitäs sain, kun aloin kainostella. Mutta Pekkaa meidän kaikkien tulee ikävä, varsinkin nyt, kun olemme päättäneet tehdä oman kirjan. Eskarit olivat nimittäin aivan takuuvarmoja siitä, että Pekka sen tietysti ottaa autoonsa hyllyyn lainattavaksi. Iso peukku ja hali Pekka, palvelit meitä paremmin kuin hyvin!

 

Kurjalasta kirjoittelee Heidi

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *