Yleinen

Pyöräilyä

14.05.2018, Heidi

Muistatteko sen villin tunteen, kun polkee lemppeässä kesäsäässä tuhatta ja sataa?  Kun kesä on juuri alkamassa ja koko maailma tuntuu olevan vain pienen pyöräilymatkan päässä. Täti muistaa, samoin kuin ensimmäisen oman oranssin polkupyöränsä. Ja ihmekös tuo, onhan juuri pyöräily usein se ensimmäinen liikumisenaste, jonka oppimiskokemuksen pystymme muistamaan. Ja juuri siksi sen opettelun sekä harjaannuksen pitääkin tuntua erityisen kivalta ja miellekkäältä. Sitä lähdettiin siis tänään tavoittelemaan pyöräilykoulussa

-Pannaanpas tämä minun pyörä nurin. (varovasti, alkuperäiskuntoinen Tunturi 65v. on tädille niin superrakas)

Ensin täytyy tietysti käsittää, että mitenkäs se pyörä oikein toimii. Mikä ohjaa, mikä antaa vauhdin, mikä pysäyttää…Ja ennen kaikkea, missäs ne ovat ajopelin moottori ja aivot. Hienosti eskarit tietävät, että etupyörällä ohjataan suuntaa, mutta entäs keuliessa…

-Ei ohjaa mikään.

Ajatella. Entäs käsijarru. Tutkitaan kahvanpainamisesta etukumiin pureutuvat hammaspalat ja hetihän se keksitään, eturengas pysähtyy, mutta takapyörä lykkää lisää vauhtia ja..

-Silloin lentää nenälleen.

-Tai tangon yli. Minä kerran lensin.

Aivan. Renkaathan eivät osaa puhua keskenään. No, käännetäänpäs pyörä ympäri ja täti asettuu lähtövalmiuteen. Mutta mitenkäs pyörä koko ajan kaatuu…

-Sinun pitää pitää se pystyssä

-Eli laitan tämän jalan

-Ei. Silloin sinä kaadut, kun se tökkää maahan

-Sinun pitää pitää se tasapainossa

-Ja jos ei vielä osaa, niin sillon pitää olla apupyörät

Juurikin niin ja siinä tärkeimmät. Kypärät siis sopivaan kireyteen ja menopelit alle. Voi ilo ja riemu, villit pyöräilijät säntäävät liikkeelle sora rapisten. Otetaan ensin pieni yleiskatsaus taidoista ja singerretään sitten yläkentälle, jossa testaillaan jarrutusta. Väliin pieni välitunti koululaisten kanssa ja sitten ajetetaan koulupihan 9 rastista esterataa: mäki ylös ja alas, pujottelu, hiekkaeste, jarrutus, kellonsoitto…

-Ajetaan kaikki kolme kierrosta, mutta jos jaksaa, saa ajaa viisi

-Entäs jos kerkee, niin saako kuusi?

-Ajetaan viisi. Ja muistattehan, että mäessä ei saa ohittaa

Eskarit muistavat hienosti ja samoin tyylikkäsäti sujuu myös pyörien parkkiinvienti puukäsityöluokkaan. Huomenna jatkuu…

 

Iltapäivällä puuhastellaan omiahommia ja täti saa yhden eskarin kanssa aarrearkun täysin valmiiksi. On se sitten hieno, lukkoineen kaikkineen.

-Minä panen tänne minun rahat, niin niitä ei saa kukaan.

-Pane se avain sinne, niin et saa sitä itsekään auki.

Juu, tuumataan asiaa hetki ja todetaan, että ei kovin viisasta….

-Hei. Mietippä huomiselle iltapäivälle valmiiksi maltillinen omahomma, niin saadaan useampikin arkku ruuvattua kokoon. Onnistuuko?

Kyllä, eskarit ovat siitä varmoja. Sillä onnistuuhan tänään lukutuokiokin itsevalitussa istumajärjestyksessä. Mistä tuleekin mieleen hauska juttu, jonka eskarit kertoivat ruokailussa kouluuntutustumispäivästä…

-Ope käski sanoa sinulle, että meillä sujui tosi hienosti.

-Oikeesti. Minä niin tiesin. Te osaatte kyllä tosi hyvin ne malttiasiat. 

-Paremmin kuin koululaiset.

-Niin. Yhtä koululaista piti kieltää peräti kaksi kertaa. (eskarin ilme on aivan pöyritynyt…tätiä naurattaa peräti)

-Ja yksi sanoi vessasanoja…sen p-alkuisen, joka tarkoittaa pyllyä

No johan on ollut villiä menoa, heh heh. Mutta muutoin koulussa on ollut kivaa, erityisesti se, kun ulos on saanut vaan sännätä lippikselle ja kengillä.

-Mulle tuli ihan kauheesti läksyjä kesäksi. Kun en kerinnyt tehdä koulussa paljon mitään.

-Minä kerkesin kaikki.

Voihan melankolia. Pian ne sinne pyrähtävät, koulutielle, muruset. Ja niiden on annettava mennä…tälläkin kertaa.

 

V&i, mutta hiukan jo haikeillen kirjoittelee  Heidi

Ruokana lihapullakastike, perunat, vihersalaatti ja ruisleipä


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *