Yleinen

Puolikkaita kk-merkkejä

09.11.2016, Heidi

-Oisko meillä joskus taas telinejumppaa?

-Ois. Tänään.

-Jee!!!!

Meillä oli nimittäin koulunpuolella pikkuinen tarve sijaistukselle ja siksi sovimme, että Riikka-ope valvoo eskareiden jumppaa hetken puolestani. Ja mikäpä on valvoessa, koska telinejumpan, jos minkä, eskarit hoitavat aina innokkaalla maltilla. Liukumäki, trampoliini, renkaat, tasapainoilu, köydet, esteet ja puolapuut.

-Riikka. Mitenkäs eskareilla on sujunut?

Riikka-ope kehuu eskareita sekä taitaviksi että maltillisiksi. Ja arvaattekin jo ehkä….suosittaa kk-merkkiä, jos homma hoituu samalla mallilla loppuun asti..

-Otetaanko loppuhippa?

-Joo

-Ei jaksa!

-Saako levätä?

Nyt on tainnut kerrankin saada olla telineillä tarpeeksi, niin ovat punaisia posket ja hikisiä otsat. Loppuhippa päätetään siis jättää seuraavaan viikkoon ja lähteä syömään. Ollaan jo melkein kalkkiviivoilla, kun ohjeiden muistamisen vähän lipsahtaa. Olemme nimittäin sopineet, että pukemisen jälkeen ei enää kosketa telineisiin, vaan asetutaan jonoon, ettei satu vahinkoja. Tänään renkaiden ohi on kuitenkin joidenkin ihan mahdoton mennä..Kirpunkokoinen juttu, mutta periaate…

-Voi dääm. Mitähän tässä nyt tekisi…Riikka niin kehui…Paha paikka. Olisiko teillä ehdottaa jotain ratkaisua?

Hetken on hiljaista sitten…

-Jos ruokailu menee hyvin, niin sitten voitaisiin vielä saada se kk-merkki

-No mutta. Nyt tulee ehdotus. Saatte tästä jumpasta puolikkaan merkin ja jos ruokailu sujuu nappiin, niin siitä tulee toinen. Yhteensä yksi kokonainen. Sopiiko?

Kaikille sopii.

 

Ruokailu sujuu tosi rauhallisesti, onhan ryhmällä yhteinen tavoite: toinen puolikas merkkiä. Onko se sitten pahasta? Että palkitaan käytöksestä, jota odotetaan lapsilta automaattisesti. Täti ajattelee asiasta niin, että kokonaisuudesta irrotettuna ratkaisu saattaa näyttää ontuvalta, mutta osana oppimiskokonaisuutta tilanne onkin päinvastainen. Tässä prosessissa keskeistä on keskustelu tapahtuneesta sekä eskareiden omat ajatukset siitä, kuinka vastaavat tilanteet vältetään jatkossa. Ja miten ryhmä voi asian muistamista/toteutumista edesauttaa. Minkä lisäksi ruokailulle asetettu haaste on henkilökohtainen näytönpaikka siitä, että halutessaan jokainen malttaa ja pystyy.

-Saatiinko me kk-merkki?

-Mites teistä ruokailu sujui?

-Hyvin.

-Mitä se tarkoittaa?

-Että ei hölmöilty. Ja syötiin.

Täti on samaa mieltä. Kk-merkki on vain 5*5 cm karhunkuvalla varustettu paperipala, mutta uskomaton voima siinä piilee. Pohdiskelua, kannustusta ja palautetta, sillä me porskutellaan kohti huomista ja sen yli.

 

Pohdiskelee  Heidi

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *