Yleinen

PP-positiivinen palaute

15.01.2016, Heidi

Tänään se aamunavaus sitten oli, PP-päivä, kuten eskarit sitä keksivät alkaa kutsua. Aamupäivä touhuttiin eskarilla, kunnes vihdoin oli aika pinkaista yli pihan. Reippaasti heilahtivat kenkäkassit jumppasalissa verhoa taa piiloon ja jokainen eskari omalle paikalle esiintymisvuoroa odottamaan.

– Miksi koululaiset menee tuonne nurkkaan?

– Jos niitä vähän jännittää

– Niin, kun ne ei tiiä mitä me tehdään

– Mutta eihän ne esitä

– Minuakin vähän jännittää. Jännittääkö sua ope?

– No silleen vähän mukavasti, tuosta vasemman jalan pikkuvarpaan juuresta. Mutta minä seison sen päällä, jos alkaa sukka kovasti jalassa pyöriä.

– Minua ei jännitä. Alkaisi jo..

 

Ja alkoihan se. Ensin koululaisille kerrottiin, että mistä yhteisessä “Pienin askelin” kouluviihtyvyyshankkeessa oikein on kyse ja sitten eskareiden toimesta koko koulunväelle heitettiin haaste:

– Jos meitä on täällä koulussa 44 henkilöä ja jokainen antaa yhden positiivisen palautteen päivässä, paljonko se tekee viikossa?

“220”, vastaa matemaatikko penkiltä melkein tykinsuusta. Sali kohahtaa.

– No entäs, jos jokainen meistä antaisi viisi positiivista palautetta päivässä viikon ajan?

“1100”, kuuluu vastaus. Se on jo toooooooooooooooosi paljon se, kenen tahansa mielestä.

 

Joten nyt me koulussa annamme toisillemme tietoisesti, porukalla ja tosissaan positiivista palautetta, tammikuun loppuun asti. Jokaisesta antamastaan palautteesta henkilö saa passiinsa rastin ja kuun lopussa katsotaan, että paljonko porukalla saatiin merkintöjä kokoon.

– Kaikilta onnistuu ainakin yksi positiivinen palaute päivässä,  eikö?

Päät nyökkäilevät.

– PP, positiivinen palaute!!! eskareiden innokas huutosakki vahvistaa yhteisen sopimuksen.

 

Iltapäivällä esitys on jo melkein unohdettu, kun eräs eskari yllättäen toteaa:

– Minua alkoi naurattaa siellä verhon takana niissä kengissä. Minä luulin ensin, että koululaiset nauravat, mutta se olinkin minä itse.

– Aika jännä. Oliko se jotenkin hassu tunne?

– Oli.

Keskustelu tyrehtyy, mutta molemminpuolinen hyvä olo jää mielenpäälle. On se vaan etuoikeus tehdä työtä lasten kanssa.

 

Pohdiskellen Heidi

 

 

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *