On ilo pakahtua ilosta, yhdessä. Saimme tänään iltapäivällä vihdoin valmiiksi 1.-2.lkan kanssa toteutetun syysprojektin ja loppuhyppelyhuudahdus: ”Maailman parhaat lapset ja siilien kodit!” kertonee kaiken oleellisen. Ei siinä meinaa aikuinen osata olla mitenkään päin, kun pienet ihmiset avaavat sielunsa ja sydämensä sekä päästävät mielikuvituksensa valloilleen…1,5 tuntia on pelkkää ideointia, säpinää, sinkoilua, kaivelua, liimausta, maalausta, leikkausta…
-Minä tein uunin
-Tämä on siilin sänky ja tässä on sille amme
-Tämä on lamppu täällä katossa
-Tässä uunissa on tälläinen ropeli, joka levittää savua, kun sitä lämmittää ja se lämmittää
-Tää on pylvässänky
-Tämä on pikkusiilin lelulaatikko ja nää on sen lelut
-Tässä on pöytä ja tuolit ja kupit pöydällä ja matto…
Kierrätysmateriaaleista on väsätty omiin kenkälaatikkoihin vaikka sun mitä. Ja itse siilit, ne vasta suloisia ovatkin, isoine silmineen. Ja entäs ylpeys omasta työstä sekä ilo kaverin onnistumisesta. Voi hitsinpimpulat, että yhteistyö sitten rules!!!!
Mutta. Eskarit taisivat pakahduttaa tänään hiukan myös yhtä melko erityistä ihmistä. Reippaasti viestinviejäksi valittu eskari täräyttää: ”Tämä on sinulle. Kiitokseksi hyvästä palvelusta” ja ojentaa kirjastoauton Pekalle hama-helmistä tehdyn iloisenkirjavan lukukoiran. Kas kun meille kun kävi niin, että joku oli ao. koiran syksyn mittaan ahkeroinut, mutta kukaan ei muistanut enää, että kuka. Siksi ryhdyimme miettimään, että ketä sillä voisi ilahduttaa ja eihän täti ehtinyt edes lausetta loppuun sanoa, kun eskarit jo tiesivät oikean osoitteen. Ja Pekka, hän ottaa koiran vastaan aikuisten oikeasti iloisesti ja pyytää vielä , että josko siihen saisi oikein nimikirjoitukset.
-Hoituu
Palautteen antaminen -ja vastaanottaminen, molemmat niin äärimmäisen tärkeitä taitoja.
Ilosta suuresti voimaantuneena Heidi
Ruokana kinkkukiusaus ja omena-punajuurisalaatti