Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Muutosmyönteisyys

07.02.2018, Heidi

Joskus käy niin, että suunnitelmat menevät ihan uusiksi, mutta ei sen suinkaan tarvitse huonojuttu olla. Tänäänkin päivän jutuista peruuntui peräti kaksi sairastumisten vuoksi, mutta silloinpa saatiinkin hyvät rakoset hoidella rästihommia ja leikkiä piiiiiiiiiitkäkestoisesti. Sillä eskareilla on nyt aivan huikea oma leikkivisio meneillään, koirien maailma, josta voi helposti pistäytyä tekemään jonkun pienen jutun aikuisen kanssa ja palata taas menoon mukaan. Yksilö-ja pienryhmätpoimintaa siis parhaimmillaan. Annetaan vaan leikin viedä ja kittaillaan samalla hiirenkoloja umpeen aarrearkuista. Mukavia puuhia tuntuvat olevan, molemmat. Ja tähtieskarinpäivä tietysti vain siirtyy myöhemmäksi, tästä asiasta on nimittäin kavereilla hirmuisen iso huoli. Reilupeli Rules!

 

Jumpassa otettiin naruhyppelyä monin tavoin, mutta ylivoimaisesti hauskimmaksi osoittautui ikivihreä Hiirenhäntä. Sitä eskarit olisivat jaksaneet hypätä enemmän, kuin täti paran pää kesti pyörittää. Myös tavallinen naruhyppy ja vaihdista läpimeno olivat jännittävän kivoja juttuja. Niin ja kaverin ”paketoiminen” ja vapaaksi pyöräytys. Eikä eskareiden liikuntaenergia tunnu loppuvan sitten millään, kevyesti nousee jalka vielä ulkoilun päätteeksi Piileskelyhippassa ja Pakkovaihtaa puuta-pelissä.

 

Iltapäivällä peruuntuneen pyhäkoulun kohdalla päristellään r-äännettä ja tästä kirjaimesta eskareilla on tosi paljon kerrottavaa.

-Minä opin sen viisivuotiaana

-Minä opin sen jo vauvana

-Osaavatkos vauvat puhua?

-Noo….sitten heti kun opin puhumaan

-Minä opin siinä kolmevuotiaana

-Minulla on se täällä kurkussa

-Kuunnellaas….Niin on. Mahtavaa! Sehän on siis melkein perillä. Minä kuulkaas opin sen vasta koulussa 3.luokalla. 

Ilmeet ovat hämmentyneet. Sitten joku toteaa hinosti, että ärränkin oppii vain harjoittelemalla, ei tuhat kirjaa lukemalla. Tuumaillan ja tutkitaan siis taas oikein peilin kanssa, kuinka paljon työtä se vaatii, että ärrä osaa ulos tulla…

-Kieli on hampaiden takana

-Posket tekee tälleen

-Se tärisee tuolla ylhäällä….siellä….kitalaessa

-Hei. D on R:n tosi hyvä kaveri. Otetaan dd rr dd rr dd  rr  dd  rr  dd…

Hilpeästi pärisee.

 

Päivän lopuksi ehtii vielä omia hommia: ekapeliä, värityskuvia, lautapelailua….

 

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, ruisleipä ja omena.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *