Lainaa.com

Yleinen

Mukavuustunti pipariksi

01.10.2015, Heidi

Sanotaan, että jokaisella ihmisellä on palo johonkin asiaan. Allekirjoittaneella niitä on kaksi: kilpikonnat ja joulu. Mukavuustunnin osalta päätin tänään turvautua jäljempään, sillä mikä on sen mukavampaa puuhaa kuin pipareiden paisto ja koristelu??? Ei mikään, mikäli uskomme eskarin innokkaita sokerileipureita. Ja suorastaan hellyttävä oli kommentti kesken piparinpopsintakekkereiden: ”Minä vien kotiin tämän päättömän Nipsun”. Niinpä, kahdesta piparista on varmasti  vaikea juuri enempää säästää. Joka tapauksessa kaikki eskarit olivat sitä mieltä, että taksissa maltilla matkustaminen oli kannattavaa ja helppoa, joten samaan syssyyn kerätään vielä toinenkin mukavuustunti. Vihreä siis rules, edelleen.

 

Meillä on menossa myös kirjoitusbuumi. Innokkaimmat ovat kirjoitelleet jo kaikki kuva/sana-kortit, joten päätimme kääntyä jälleen kirjastoauton Pekan puoleen.

– Oisko täällä vauvojen katselukirjoja?

– Jaa-a??????

– Niissä on kuva ja sana.

– Jaa, semmoisia. Täällä asioi yleensä lukutaitoisia, katsotaan…. Ei ole nyt, mutta minäpä koitan katsoa ensiviikoksi kirkolta…

– Kiitos ja näkemiin (*11)

 

Myrskyistä taivaanrantaa pienesti jännityksellä vilkuillen Heidi

 

ps: Siltaan on nyt naulattu kaikki laudat (ja puolisen laatikkoa nauloja) ja melkein kaikki koristereiätkin on jo porattu. Pian siis päästään maalaamaan…

 

 

 

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *