Yleinen

Loiskis!

13.05.2016, Heidi

Kun alkaa muistella omia lapsuusaikojaan, huomaa, että aika 3-11 vuoteen  on melkoinen keräilyerä muistikuvia kokemuksista. Ja entistä mielenkiintoisemmaksi juttu käy, kun alkaa penkoa muistisopukoita yhdessä esimerkiksi lapsuudenystävän kanssa. Miten paita ja peppu voivat muistaa ihan eri asioita? Minä esimerkiksi muistan täysin elävästi aapiseni päähahmot Heikki jäniksen ja Simo siilin, kun ystävälläni ei ole moisista haisuakaan. Toisaalta, hän muistaa sanalleen ensimmäisen kevätjuhlalaulumme, jonka aikana piteli kukkakimppua lavalla, mistä allekirjoittaneella ei ole sitten tavuakaan tajua. Mutta tämän pidemmittä kirjoitteluitta, kopsutellaanhan tätä aasinsiltaa pitkin itse asiaan…

 

Olimme tänään eskareiden kanssa Leppävirta Areenalla kunnan alakoulujen ja eskareiden yhteisessä tarina-konsertissa, jonka kokoavina voimina toimivat kirjailija Timo Parvela ja häntä mallikkaasti kompannut Loiskis-orkesteri. Mahtavia ammattilaisia kaikki! Konsertissa lukukatkelmat “Ella”- kirjasarjan teoksista ja iloisesti sanoitettu rytmimusiikki vuorottelivat jouhevasti, saaden yleisön reagoimaan spontaanisti tuon tuosta, milloin nauraen, milloin taputtaen. Aivan riemastuttavaa oli myös Parviaisen äänenpainoin, ilmein ja huomiopalautteen kautta luoma vuorovaikutus yleisöön. Ei siinä tätikään voinut kuin hytkyä ja nauttia. Mutta takaisin aasinsillalle. Mitä tarinakonsertista jäi eskareiden mieleen…

-Se uimahousujen putoaminen

-Se supatus, kun se yksi pyörtyi sinne vessaan

-Se yksi juoksi sieltä opettajan asunnosta alasti pihalle

-Savukone toimi myöhässä. Miksihän se ei toiminut oikein?

(Käynnistyy pikamietintä koneaiheesta, jonka päätteeksi todetaan, että haaste on saattanut olla kellonajan asettamisessa oikein. Koska: “Se on kone. Niille pitää kaikki asiat kertoa”. )

-Kimmo-opella oli pillimehu. Vaikka ei pitänyt ottaa ennen kuin koululla. Soo soo sellainen (hihitystä)

-Mikä sulla jäi?

-No se opettajan pilli

-Niin, kun sulla on aina se villipilli mukana

 

Totta. Onpa hienosti koottu ajatus, sillä villipilli tosiaan löytyy tädiltä vakiovarusteena. Tästähän voisi aloittaa uuden tarinan…heh heh. Varmaa on kuitenkin se, että jokin jälki painui yleisössä meistä jokaiseen. Joten, kiitos esiintyneet taiteilijat, teitte aamupäivästämme ilon ja naurun värisen. Ja se Kurjalan ISO PEUKKU me tärytetään oman kotikonnun plikalle eli Konnuslahden Hilkka-opelle, joka tätä suurta elämystä on meille kaikille ollut kokoon puskemassa. Ja lopuksi  peukutetaan vielä omat koulukummit, jotka piditte tänäänkin hienosti huolta omista eskarilaisistanne.

 

Valolla ja Ilolla viestittelee  Heidi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *