Yleinen

Liikkumisen riemua

23.11.2016, Heidi

Voi päivä, että oli kivaa!!! Leppävirran areenalle oli varhaiskasvatuksen väkeä varten koottu hauska ja monipuolinen liikuntakokonaisuus, jossa jokainen liikkuja pääsi kokeilemaan taitojaan turvallisesti ja innostavasti sekä varmasti onnistuen. Se voi olla tulosta vain TODELLA LAPSILÄHTÖISESTÄ AJATTELUSTA! Kiitos siis heti kärkeen kaikille teille, jotka olitte tapahtumaa olleet suunnittelemassa ja konkreettisesti toteuttamassa. Kiitos, kiitos, kiitos.

 

Kuinkas eskarit sitten suoriutuivat…aivan yli odotusten. Ensinnäkin pitää antaa heille isoa kiitosta siitä omatoimisuudesta ja maltista, joka mahdollisti ryhmän logistisen toimivuuden. Pukemiset, riisumiset,  omat tavarat, siirtymät, vesipullot, vessailut… siinä pitää pienen ihmisen keskittyä melkoisen tarkkaan, että homma toimii. Ja sehän toimi.

 

Areenantoiminnoissa näkyi lisää harjaantuneita taitoja: osattiin odottaa vuoroa, kokeiltiin rohkeasti kaikkea, autettiin kaveria ja  kuunneltiin ohjeita. Jopa perhepäivähoidon pienet töpsöttelevät tilliäiset muistettiin ottaa liikkuessa huomioon. Eipä siis ihme, että kk-merkki tärähtää päivän viimeiseltä pisteeltä…judotatamilta. Ensin lämmitellään ja sitten harjoitellaan…”No, niin. Nyt tehdään sellaiset ukemit, että alakerran keilahallissa kahvit läikkyvät kupista” judo-opettajat kannustavat, kun eskareiden kämmenet läiskähtävät kaatumisen päätteeksi mattoon. Kumealta kuulostaa. Lopuksi vielä kumarrus ja homma on kasassa. Lämmin kiitos ”kolmelle iloiselle rosvolle”, asenteenne ja tuokion toteutus oli tuokiossa mitä parhain. Ja ryöstösaaliina viemme teiltä hippaleikin: X-judohippa, jossa pelastaminen tapahtuukin selällään liikkuen. Kiitos siitäkin!

 

Mutta mitäs Areenanpuuhista tuumasivat eskarit itse:

-Pomppulinna oli parasta

-Minusta vatsalaudat oli parhaita

-Minusta oli mukavista se laavan ylitys (köydellä korokkeelta korokkeelle)

-Minusta judo oli paras

-Trampoliini oli toiseksi paras ja pomppulinna paras

-Tykkäsikös kukaan myyränkolosta?

Hetki pitää miettiä, sitten ilmeet kirkastuvat.

-Joo! Se oli hauska.

-Entäs popcornkone?

Siitähän oikein innostutaan, että voitaisiin samanlainen rakentaa omalle eskarille ja haastaa sitten koulukummit kattilaan poksumaan…No mikä jottei!

 

Kiitos eskarit, oli riemastuttavaa viettää päivä kanssanne!!!!!!

 

V&I  Heidi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *