Yleinen

Kuulolla

22.11.2016, Heidi

Päivämme lähti käyntiin seurakunnan pitämällä aamunavauksella. Aiheena oli adventti ja joulunodotus, sillä vuoden suuri juhlahan on melkein täällä. “Onkos jolla kulla jo kalenteri?”diakoni Pia kysyy ja käsiä nousee monen monta: “Hyvä. Minä avaan tästä omastani yhden luukun, mutta muuten ei saa vielä avata”, hän muistuuttaa ja kuvaa sitten kauniisti luukkujen olevan kuin pieniä portteja, joista kuljetaan kohti joulun rauhaa ja lämpöä. Kun tuohon mielikuvaan lisää vielä sytytetyn adventtikynttilän valon ja koko koulun yhdessä laulaman Hoosiannan, voi ihan aistia joulunodotuksen pujahtavan sisään ovenrakosesta… Kiitos siis meille kaikille,yhteisen hetken jakamisesta.

 

Aamutuokiolla keskustelimme osaamisesta. Keskustelu lähtee liikkeelle hajanaisesta ajatuksesta koskien lukemista, mutta rakentuu siitä mielenkiintoisesti eteenpäin…

-Minä osaa jo lukea

-Ai. Ihan minkä tahansa sananko?

-En. Vaan..  (seuraa luettelo nimiä)

-Ahaa. Sinä siis harjoittelet lukemista?

-Ei kun osaan jo lukea.

-Etkä osaa.

-Hei, mietittänpäs. Voiko toinen jalka osata luistella ja toinen ei?

-Eiiiiii!(*kertaa monta)

-No mitäs sitten pitää tehdä?

-Harjoitella.

-No, voiko ihmisessä pelkkä vasen peukalo osata uida?

-Ei (hihitystä)

Jatkamme osaamisenmietiskelyä ja aika monella eskarilla on kerrottavanaan kokemus siitä, kuinka he ovat oppineet jonkin taidon harjoittelemalla, mm. ajamaan pyörällä tai uimaan. Ja aihe osoittautuu niin kiinnostavaksi, että siihen palataan vielä ruokailussakin.

-Minulla on huono tasapaino, siksi mä en osaa pyöräillä. Luistelussa minulla on sitä vähän.

-Minäkään en ensin osannut, mutta sitten otettiin apupyörät pois ja osasin.

-Minulla ei ole tasapainoa ollenkaan.

-Minä opin luistelemaan kolmevuotiaana.

-Minä en osaa hiihtää, mutta osaan kyllä ajaa pyörällä.

Eskareiden spontaanit kasvutarinat, ne ovat ihan parasta vertaistukea ja tsemppiä kaverille hankalien asioiden harjoitteluun. Me opitaan, sehän on selvä!

 

Ulkoilulla sattuu kurja juttu. Eskareiden leikki menee rajuksi ja opea tullaan hakemaan selvittelyavuksi. Mutta. Kuinkas selvitetään, kun tekijöitä ei näy missään. Etsitään ja huhuillaan pihan joka kolkalla, mutta ei auta, ei edes villipilli. Oi joi.

-Ne on täällä!!!

Piilottelijat on paikannettu pensaan alle. Selvitellään siis ensin aiempi tilanne ja pyydetään kiusaamiset anteeksi. Sitten käsitellään porukalla piiloutumisjuttu.

-Minä en ole ollut vihainen vielä yhtään kertaa tänä syksynä, mutta tämä piiloutumistemppu tuntui kyllä tosi pahalta, ihan täällä mahassa asti.. Minä huolestui oikeasti ja moni teistä muistakin. Siksi pitää laittaa nyt ihan porukalla muistiin: aikuisen sääntö. Se on sellainen asia, jota pitää totella aina, kuten vaikka nimenhuuto ja villipilli. Että meillä kaikilla on turvallista olla.

Laitetaan siis muistiin, että tullaan heti, kun aikuinen kutsuu tai pilli soi. eskareiden ilmeet ovat vakavat. Täti uskoo, että jatkossa asia aivan varmasti hoituu.

 

Iltapäivän juttuna on sitten lastenparlamentin esittämä kuulo-tutkimus, johon sisältyykin monta osaa. Ensin testaamme kuuloa tunnistamalla ääninäytteitä, sitten katsomme pienen korvaa esittelevän videon (eskareiden toiveesta kahdesti), kaivamme vaikkua open korvasta ja mietimme sen tehtävää kuulon suojelijana sekä lopuksi leikimme rikkinästä puhelinta, jossa sanaa kuiskataan ringissä kaverille. Lisäksi kuuloa ja ihmiskehoa yleensä pääsee havainoimaan kirjastoauton Pekan löytämältä opetusrompulta.

-Otappa jumppapussi mukaan reppuun huomista varten ja pue päälle ihan hissukseen, niin kuulosi säästyy…

Eteinen hiljenee hetkeksi, mutta pian…jutustelu jatkuu, äänenvoimakkuuden pysyessä kuitenkin oikein mukavasti kohtuudessa. Kannatti siis tutkia. Vasara, alasin ja jalusta kiittävät!

 

Huomista areenapäivää varten verrytellen Heidi

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *