Lainaa.com

Yleinen

Kurkistus koululaisuuteen

09.12.2016, Heidi

Aamu hupsautetaan käyntiin nopsasti, sillä tänään meillä on luvassa iloista tonttumeininkiä, koko päiväksi. Mutta Perttiä ja viirikalenteria ei tietenkään unohdeta ja päivän kysymyshän on…

-Miksi tontut pitävät päässään punaista lakkia?

-Niillä kuuluu olla sellainen

-Erottuvat joulupukista

-Punainen on joulun väri

-Ne piiloutuu silleen

Hyviä päätelmiä, mutta vastaus on…

-Koska eihän sitä voi jalassakaan pitää

Oivallus vie eskareilta vain muutaman sekunnin, sitten joka ikinen ipana helähtää nauruun. Pertti!

 

Tätä perinteistä tonttupäivää voi pitää eskareiden osalta oikeastaan ensimmäisenä siirtymäriittinä kohti koulumaailmaa, koska silloin Kurjalan ja Konnuslahden 1.-2.lkn oppilaat+ eskarit jaetaan kolmeen sekaryhmään, jotka kiertävät kolmella eri pajalla: tontturadalla jumppasalissa, joulunäyttelemässä luokkatilassa ja piparinkoristeluhommissa eskarilla. Toki jokaiseen ryhmään tulee omia eskarikavereita, mutta…

-Minun ryhmässä ei ollut ketään kaveria.

-Ai jaa. Oliko kuitenkin joku meidän eskarilta?

-Oli kaksi.

-No, mitenkäs sinä pärjäsit?

-Hyvin.

-Minä tiesin, että te kyllä pärjäätte. Mikäs oli kivaa?

-No, se oli kivaa, kun …..

Kivaa tuntuu olleen ja mikä parasta, täti pääsee antamaan ansaitusti palautetta uskalluksesta ja omatoimisuudesta. Samalla voidaan yhdessä kokea pehmeälasku sellaiseen arkeen, jossa se oma aikuinen ei ole ihan alati läsnä.

 

-Onko NYT omia hommia?

Juurikin niin.Pieniä ne ovat silti vielä nämä eskarimuruset, eikä siis ihme, että puolenpäivänaikaan alkaa jo touhukas meno painaa vikkeliäkin varpaita. Mutta ei hätää. Hoidellaan vielä viimeset värityshommat ja sitten huiskutetaan heipat sekä kiitokset koululaisille. Kivaa oli!

 

Loppupäivä kuluu omissa puuhissa. Joku värittelee, joku rakentelee, osa pelaa sählyä. Mielenkiintoinen on myös leikki, joka rakentuu vähitellen jumppakaapin välineistöstä: voimistelurata lippuluukkuinen.

-Ensin pitää ostaa leima

-Eikä vielä voi tulla. Tämä on kiinni nyt.

Mutta pian ovet avataan ja kaikki halukkaat pääsevät kokeilemaan taitojaan. Myös pesästään paikalle piipahtavat hiirulaiset. Kyllä leikki on sitten vaan niin moniulotteita ja parasta!

 

V& I Heidi

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *