Yleinen

Kiusausta ja hymiökahvio

13.09.2016, Heidi

Tämän aamun Soisalonseutu piti sisällään tuttuja.

-Mun koulu kummi.

-Minä olen tuossa.

Lehdessä on kiva juttu sienipäivästä, mutta osaa eskareista silti harmittaa

-Minä ei päässyt lehteen.

No, jutellaan ja tuumataan, että kyllä kaikki vielä varmasti pääsevät ja jos ei muuten, niin tehdään jotain hienoa ja kutsutaan sitten lehti kylään. Mikä mainio tuuma.

Myös suunnitellut värilaulut saivat tänään tehdä tilaa tunnetunnelille. Eskarilla on nimittäin useampana päivänä kuulut “Ope, “se ja se”kiusaa.” Joten tänään otimme oikein asiaksi palaveerata ajatukset halki. Paperia siis esille ja kirjataan ylös…

-Mikä teidän mielestä sitten on kiusaamista?

-Jos häiritsee toisen leikkiä

-Niin, rikkoo sen

-Jos satuttaa toista /tönii, lyö, ohittelee

-Jos sanoo toista tyhmäksi

-Jos osoittelee toista

(Tässä välissä käydään keskustelua supattelusta seurassa ja toiselle nauramisesta.)

-Kirosanat on kiusaamista

-Säikyttäminen

Eskareilla on paljon mielipiteitä tästä aiheesta. Surutta pöllytetään niin isojen sisarusten tekemiset, kuin vanhempien rumat puheet. Mutta. Entäs se oma tekeminen? Se on jo hankalammin haasteltava asia se. Tarvitaan siis toimintaa…

-Nyt tehdään tunneli!

Lapsista koostuva tunnekuja on ensin marinan ja murinan mallinen, eikä kukaan viitsi ymmärrettävästi siinä vuorollaan kauan viipyä. Seuraavaksi vuorossa on hyväntuulenhyrinä ja sinne meinaa joku jo ihan jumittua. Merkittävin tuntuu kuitenkin olevan rauhan ja hiljaisuuden tunneli, jossa vastavuoroisuus on käsin kosketeltava.

-Hyvä eskarit! Minä tiesin, että me osataanhan yhdessä tuottaa iloista mieltä.

Tämä olkoon siis alku, tasaiseksi lanattu maa, jolle alamme yhdessä kerätä hyvän kaveruuden rakennustarvikkeita. Huomenna otamme käyttöön KK-merkit (Kurjalan karhu), joilla kerätään reilulla meiningillä yhteistä mukavuustuntia kaikille. Sillä niin tylyä kuin se opettamisen näkökulmasta käsin onkin, kymmenen vuoden kuluttua nämä lapset muistavat eskarista tasan ja tutkitun varmasti vain yhden asian: kaverit. Hyvä vaan, tärkein aina ensin.

Ulkoilulla hiekkalaatikolle perustettiin sitten viimeisintä muotia oleva Hymiö-kahvila, josta nimensä mukaisesti sai taidokkaita pihlajanmarjahymiöillä koristettuja kakkuja. Ja eipä aikaakaan, kun leipomassa oli jo melkoinen joukko keskenään ketjuttuneita pienyrittäjiä…

-Vahditko sinä kakkuja, niin minä tuon sinulle koristeita?

-Joo. Minä voi hakea sitten kohta.

-Saadaanko mekin tulla?

-Saatte. Nuo on vapaana. Mutta koristeita pitää kerätä itsekin.

Leikki kasvaa ja laajenee, kunnes vääjäämättä tulee aika lähteä sisälle. Harmitus on hirmuinen.

-Hei. Laitetaanko tähän kottikärryyn teidän valmiit kakut ja nostetaan varastoon, niin voitte ne sitten ottaa huomenna takaisin esille?

Voi iloa, miten varovasti ja huolella kaikkien leivonnaisia lastatessa käsitellään. Ja kuinka paljon hyvää palautetta leipojat saavat toisiltaan tuotoksistaan. Tästä on huomenna varmasti kiva jatkaa..

 

Päivän pääteeksi luvassa on vielä draamaa, positiivisessa mielessä. Peikkolan eskarista on tullut nimittäin pörrötukkainen Ujo-peikko esittämään musiikkisatua “Peikko ja kolme pukkia”, johon hän tarvitsee eskarit välttämättä avukseen. Gramofoni siis vain laulamaan…

-Ei. Se on mankka.

-Se pannaan soimaan.

Eskarit ovat heti juonessa mukana. On kiinnostavaa seurata, kuinka kaikki ylittävät itsensä ja haluavat tulla vuorollaan pöytäteatterin esiripun taa ja päästä esittämään rooliaan, yleisönä toimivan orkesterin mallintaessa samanaikaisesti jännitystä ilmaan mallikkaasti klaveeseilla. Lopuksi sitten vielä raikuvat ablodit itselle edessä, takana, varpaissa, korvissa…

-Se oli hyvä. Minulla ei ole tällaista kotona.

Silmien loisteesta säteilee kilon verran osallistumisen riemua ja paikallaan on pakko pomppia pari kertaa ylös ja alas. Tädin korvissa suhisee. Juuri tuota varten tätä tehdään. Ja sydämellä.

V&I  Heidi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *