Lainaa.com

Yleinen

Kisakunnossa

01.02.2016, Heidi

Melkoista hämmästystä voi aiheuttaa niinkin pieni juttu, kuten oikean ja vasemman käden taitoero.

-Kamalan vaikeeta

-Ei osu yhtään tähän…menee koko ajan yli

-Sulla on kynä oikeassa kädessä

-Oho, se menee siihen koko ajan ihan itsestään…

Ihmetys on käsinkosketeltavissa, kun eskarit värittävät ensin pienen kuvan vasemmalla kädellä ja sitten samalaisen kuvan oikealla.

-Pienet tekee tällaista töhryä…hih

-Minun siskolla on kynä tälleen  nyrkissä…tälleen on muuten helppo vasemmallakin!

Sitten vielä tutkitaan omaa nimikirjoitusta. Aika siistejä ja tasaisia ovat kirjaimet syksyyn verrattuna.

-Ja oikein päin.

 

Ulkoilussa iloitaan vuorenvalloituksesta, kunhan ensin saadaan sovituksi turvalliset säännöt ja sallittu alue. Ja tietysti se, että tätä touhua saa harrastaa vain aikuisen tiukasti valvovan silmän alla. Reilu vartti remuamista riittääkin, sitten alkaa paras puhti olla puskettu ulos ja leikki muuttuu tavalliseksi rosvot ja poliisit peliksi.

 

Helmikuun lastenparlamentti puolestaan paljasti, että nyt aletaan kasvaa isoiksi ja olla kisatuulella. Kilpailla haluttiin nimittäin lähes kaikessa mm. lumiukkojen/tekeleiden tekemisessä, legoilla sekä muilla vastaavilla sarjoilla rakentamisessa ja vielä autojenpiirtämisessäkin. Lisäksi haluttiin laskea mäkeä suksilla, pitää taidenäyttely ja tutkia ääntä ilmiönä.

-Kuka sitten päättää, että kuka on paras?

-Ope

-Tuota. Saanko ehdottaa? Päätetään samantien näihin kisoihin tuomarit.

Niin sitä pyörähti makutuomarin hankala ja epäkiitollinen tehtävä eteenpäin… Joten. Koulukummit saavat toimia tuomareina rakentelukilpailussa, eskarit itse arvostelevat lumirakennelmansa ja koulutakseja pyydetään valitsemaan voittajat autopiirustuskilpailussa.

 

-Ja huomenna luistelaan

-JEEEE!!!!!!!!

 

Valolla ja Ilolla Heidi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *