-Ope.Onko Leppävirralla kaksi kirkonkylää??
Näin pirteästi syöksähti keskustelu liikkeelle aamulla taksin oven raosta. Koulutaksi Marketta oli juuri pysähtynyt poimimaan Konnuslahdenkin eskarit kyytiinsä, jotta koko ryhmä pääsisisi suuntaamaan kohti mukavuustuntimerkinnöillä ansaittuja konserttia ja keilausta.
-Onkos Kurjalan kylässä kirkko? Tai Konnuslahden kylässä?
-Ei.
-Mutta kirkolla on. Minä olen käynyt siellä.
-Sitä se kirkonkylä tarkoittaa, sellaista keskuspaikkaa, jossa ennen aikaan oli kirkko ja jonne tultiin sitten muilta kyliltä.
-Silloin on vaan yksi kirkonkylä. Leppävirralla.
-Onkohan ison sillan alla laivoja?
Matka jatkuu, havaintoja kertyy ja juttua piisaa, eikä ketään kuulemma jännitä tuleva reissu yhtään. Tai ainakaan paljon yhtään.
Taksi kurvaa kirkonkylän päiväkodille ja joukko suuuntaa jonossa maltillisesti riisumaan ja juhlasaliin. Sinne on Soisalon musiikkiopisto ripustanut puolapuihin jännittävän vaatenäyttelyn. Mistä ihmeestä oikein on kysymys? Pian selviää, että karkausvuonna voi tapahtua kummallisia asioita ja samassa jo urheiluvälinevaraatossa alkaa kuulua laulua?? Ovesta ei saapastelekaan ulos mikä tahansa lallattaja, vaan miehenkorkuinen ja oopperaan mieltynyt lumiukko! Karkausvuonna lumiukotkin näet voivat muuttua eläviksi. Siitä sitten alkaa esiintyjien ja yleisön vastavuoroinen musiikki-iloittelu, jossa on sopivasti katettuna niin laulua, soitantaa kuin loruiluakin. Kuullaan huilua, pianoa, viulua, lyömäsoittimia ja heittääntyypä itse lumiukkokin loihtimaan ihmeellisen kauniita säveliä sellostaan. Kiitos siis kaikille opiston ihanille esiintyjille, tämä kulttuurielämys me muistetaan kauan!
Ja sitten keilaamaan. Tai ensin tietysti syömään ja lainaan vielä Tommi-ope kirkonkylän eskareilta. Sitten reippaasti kävellen turvaliiveissä halki kirkonkylän Vesileppisareenalle. Siellä jalkaan keilauskengät, sitten nimet monitorille ja keilaaminen voi alkaa. Vain muutamat eskareista olivat kokeilleet keilaamista aikaisemmin, mutta jo muutaman kierroksen jälkeen keilapallo alkaa lähteä kaikilta oikeaan suuntaan ja innostus valtaa eskarit. Keilataan muutama kierros lisää ja joukossa aletaan kiinnostua myös monitorille ilmestyvistä numeroista, eikä aikaakaan kun menossa on jo hillitön pistejahti.
-Paljonko minulla on pisteitä?
-52
-Onko se enemmän kuin 57?
Tästäpä me saamme ensiviikon matikkaan mukavan tilastotutkimuksen ja kylkiäisiksi voimme pähkäillä vaikkapa kymmenylitystä.
Ratatunti on kulunut ja aika näyttää olleen juuri sopiva ryhmän keilausinnolle. Taksi Marketta onkin saapunut jo aiemmin joukkoa kannustamaan, joten hän on valmiina poimimaan väsyneet, mutta onnelliset urheilijat kyytiin. Keilaradan kahviosta meille tulostetaan vielä ratojen pistelistat ja saammepa pillimehutkin juotavaksi, voiko päivä siis enää mukavammin päättyä.
-Annetaanko keilahallin porukalle ISOA PEUKKUA?
-Joo!!!!!(*10)
Kiitos vielä Vesileppisareenan Keilahallin henkilökunta hienosta asiakaspalvelusta ja kiitos myös teille muille radankäyttäjille, jotka ette antaneet ajoittain äänekkään menomme häiritä omaa suoritustanne. Mistäpä sitä koskaan tietää, vaikka tästä joukosta nousee vielä joskus lajin suursankareita.. Iso kiitos myös päiväkodin Tommille, joka tuli avuksemme urheilumiehen varmoin ottein. Toivottavasti uimakoulussa tavataan!
Kotimatkan tasainen hyrinä hyydyttää reissaajat ja taksissa on suorastaan hiljaista. Mukavaa tuntuu kaikilla kuitenkin olleen ja yhtä mieltä ollaan siitä, että kyllä kannatti ponnistella mukavuustunnin eteen.
Eskariporukastaan valtavan ylpeänä Heidi