Yleinen

Kirkolla

17.05.2017, Heidi

-Tommi, voitko olla selostaja?

Hih, Kurjalan eskariporukka valtasi aamulla liikennepuiston polkuautoineen, eikähän ajaminen ole mitään ilman kunnon kommentaattoria. Onneksi saimmekin siis taas liisattua huippuunsa viritetyn apuopen kirkonkylän päiväkodista, jolta autourheilun selostushommakin irtosi ihan luonnostaan. Ja huom: Me ajoimme silti liikennesääntöjen mukaan!

Ja perheet, junapuiston vieressä sijaitseva liikennepuisto autoineen on muuten avoinna kesäaikana arkipäivittäin ja ajelemaan pääsee MAKSUTTA. Autojakin on kahta kokoa eli myös pienemmille sisaruksille löytyy menopeli. Siinäpä oiva kesätekeminen ja motoriikkaharjoitus, vaikka kauppareissun yhteyteen, täti suosittelee lämpimästi. Ja kiittää samalla nuorisopalveluita tämän ekstra-autoilun järjestymisestä meille. Elämus oli huippusuperhyper!!!!

 

Ja sitten evästä nassuun ja siirtyminen toiseen liikuntarasteilla kerättyyn elämykseen: vapaauintiin. (tarkoittaa siis ei uimakoulua, vaan omaa polskuttelua Vesileppiksessä) Voi ilo ja riemu, kun tarjolla tavallisen altaan lisäksi ovat pore-ja kylmäallas sekä halukkaille vielä iso liukumäkikin. Reilu tunti hujahtaa altaissa peuhatessa helposti ja moni on selvästi oppinut lisää uimisentaitoja sitten uimakoulun, hienoa!

 

V&I riemastuttavasta päivästä upeasti käyttäytyneitä eskareita kiittää Heidi

ps: Meillähän on ensivkolla vielä jälkellä liikuntarasteilla hankittu palkintokeilaus ja arvaatte varmaan, mitä mieltä eskarit olivat tämän kaiken pohjalta perheliikuntatempaukseen osallistumisesta:

-Kannatti!(* kaikki)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *