Yleinen

Käpyjä, kärsivällisyyttä ja omenapiirakkaa

15.09.2016, Heidi

“Huomenta. Jaahas. Mihinkäs te olette lähtössä? “, ihmetteli kirjastoauton Pekka tänä aamuna, kun kyytiin kiipesi turvaliivistä kurahousuporukkaa. No, metsäänhän meillä oli matka ja tehtäväkin reissulle selvillä.

-Me mennään etsimään käpyjä. Sata.

Kirjastoasiointi hoituu mallikkaasti ja Pekallekin jätetään varalta pöytälaatikkoon kk-merkkejä, tiedä vaikka joskus sattuu huomaamaan jotain karhumerkin arvoista toimintaa kirjastoautossa.. Iso ilo on myös Pekan kokoama kirjapino hevosista ja traktoreista. Tässä pirssissä selvästi saa, mitä tila. Kiitos ja isopeukku siitä!

 

Metsässä verrataan ensin männyn-ja kuusenkäpyjä, sitten aletaan etsimän. Pian tehdään havainto: kuusenkäpyjä on vaikka millä mitalla, mutta männynkäpyjä ei paljon yhtään. Vaatii hetken tiirailua, sitten joku jo oivaltaa

-Eihän täällä ole mäntyjä paljon yhtään!

-Mikä on mänty?

-Se on tämä.

-Niin on. Ja kysymyskin oli hyvä. Tulkaas katsomaan näitä kahta puuta…

Tutkitaan ja vertaillaan, sillähän asia selviää. Kerätään myös käpyjä ja hörpätään voimamehut, mutta ennen kaikkea leikitään. Tänään kivikasat ovat avaruusaluksia ja yhden puun juurella asuu kalastava kissaperhe. Kaikki sujuu…kunnes tulee tilanne. Yhtäkkiä avaruusalukseen eivät mahdukaan kaikki, eikä sankarinrooleja ole tarpeeksi tarjolla.

-Koska näitä voi  olla vain kaksi

-Ahaa. No, jos te sitten olisitte niitä muita ja annetaan toisten olla sankareita.

-Ei se haittaa.

-No hyvä, tehdään…

-Tai haittaa se.

-Niinkö?No, miten me sitten ratkaistaisiin tämä..

Paha nakki, tosi paha. Lopulta sovitaan, että ennen seuraavaa retkeä tuumaillaan tämä asia oikein perusteellisesti läpi, ettei tarvitse arvokasta metsäleikkiaikaa kuluttaa joutavaan jahkailuun.  Sillä kyllä leikistä kaikille aina sija löytyy, sehän on kaveruuden lähtökohta. Ja tädin pitänee hiukan paneutua avaruusseikkailuihin…

 

Iltapäivällä mennään puutöihin ja hommana on naulata puuhevoselle jalat ja kaula. Ja jalkojahan hevosella on neljä, eivätkä ne sijaitse jonossa, vaan kaksi edessä ja kaksi takana.

-Mistä sinä tiedät noin hyvin?

-Kun meillä on hevosia. (iloista hymyä piisaa ihan naaman täydeltä)

Okei, asiantuntija siis paikalla. Mutta entäpä kun aletaan työhön. Naulatpa eivät tahdokaan upota, vaan pomppaavat takaisin ylös, kuin vikuroivat hevoset.

-Malttia. Kaikkia autetaan kunhan ehditään…

Niin ne vaan jalat asettuvat paikolleen ja alkaa olla valmista, kun iskee ihan hirveä…

-Pissihätä

Voi ei, mutta näitä sattuu. Hommat siis kiireesti seis ja suunta takaisin eskarille.

-Tullaanko vielä takaisin?

-Ei ehditä tänään, mutta ensiviikolla.

-Höööööööööh…

Harmittaahan se innokkaita, mutta kasvupaikka tämäkin. Ja ensiviikolla varmistellaan vessailut etukäteen oikein erityishuolella.. Iltapäivä saa onneksi kuitenkin mukavan päätöksen, kun Riikka-ope käy kuiskaamassa salayllätyskutsun: koko koulu omenapiirakalle. Ja eskarit pääsevät tietysti ruokalassa istumaan oman koulukummin viereen. Voi ilo ja riemu!

 

Kirjoittelee Heidi

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *