Täit ovat aine, joista täti muistaa itse lapsena kuulleensa lähinnä aikuisten hiljaista huolestunutta kauhistelua ja aiheutuvan vaivan voivottelua, mutta itse eliöstä ei kyllä juuri mitään tietoa herunut. Ihmekös siis, että lettipäinen tyttö huolestui sukankärkiä myöden. Siksipä, asian olessa taas ajankohtainen, lähestyimme sitä eskarilla tänään toisella tavalla.
-Täi on vähän niinkuin itikka. Ketä on joskus pistänyt itikka?
Eskareilla on hyvin selkeä käsitys siitä, mitä tapahtuu, kun itikka pistää, kutiamisineen kaikkineen. Ja vertahan se täikin meistä tahtoo, mokoma.
-Täi on vaan tosi pieni. Kokeileppa löytää tästä pahvista tosi mini nystyrän…
-Se on tässä. Eikö olekin?
Nuppineulalla pahviin pistetty reikä havanollistaa selvästi sen, ettei kyseessä ole ainakaan kooltaan kovin iso vihollinen.
-Mitäs te teette itikalle, jos se pistää?
-Sitä lätkäistään. Ja se kuolee.
-Paitsi jos se lentää pois.
-Tai ei osu.
Niinpä. Tästäpä onkin hyvä siirtyä miettimään täin melko rajoittunutta tapaa liikkua. Sehän on nopea, mutta ei osaa hypätä, eikä lentää. Se vipeltää hiuksia ja mahdollisuuden saadessaan salamatkustaa esim. pipossa, pompuloissa tai hiusharjoissa. Eikä se piittaa tippaakaan siitä, ovatko hiukset likaiset vai ruusuntuoksuiset.
-Täit eivät olekan kenekään syy, vaan sellainen saattaa vain onnistua hivuttautumaan tukkaan. Eli. Kuka muistaa kaksi vastaiskusääntöä?
Kädet oikein lennähtvät ilmaan, eikä kukaan näytä tippaakaan pelokkaalta.
-Oma pipo ja hattu takinhihaan. Eikä lainata kaveri nhattuja tai muita.
Juuri näin. Faktatieto on haasteissa paras vastaisku.
Ulkoilulla kimppuun iskee sitten seuraava ”vaiva”, kun pilvet vihmovat vettä lähes vaakasuorassa, eikä taivasalla voi olla ilman kuravaatteita. Onhan se tylsää olla pelkästään katoksessa, kun kaverit keinuvat ja laskevat mäkeä… Mutta toisaalta, sisälle lähtiessä kukaan ei kyllä kiistä kuravatteiden tarpeellisuutta, niin näkyvästi märkiä ovat iloiset rapakkopomppijat. Onhan ulkoilu säällä kuin säällä ja ympäri vuoden hiukan välineurheilua, mutta taatusti myös jokaisen satsauksen väärti.
Päivän hommana tutkimme muotoja: ympyrä, neliö ja kolmio. Aamulla eskarit saivat eteensä pelkän ison tyhjän paperin ja ohjeen keksiä oma muototaideteos, jota varten sivupöydällä oli pinoissa leikkaamista odottavia monenkirjavia lappuja. Sakset siis vain töihin ja taiteilemaan, klassisen musiikin säestämänä. Syntyy taloja,eläimiä, linnoja…ja jokaisella työllä on tietysti oma tarinansa, kuten..
-Mikäs se on?
-Hylätty linna.
Päädymme jotenkin mietitimään Röllin iki-ihanaa laulua ”Linna kummitusten”, joka pitää tietysti kuunnella tabletilta muistinvirkistämiseksi….”ei sieltä ole palannut kukaan, mutta ei sinne kukaan ole koskaan mennytkään”… Että osaa olla hilpeä sanoitus!
-Tää haamu tulee täältä savupiipusta
Hienoja töitä, hyvä eskarit. Ja hyvin sujui myös päivän päätteeksi muistijumppa, jossa piti tietyllä muodolla toimia: ympyrällä kyykistyä, neliöllä taputtaa ja kolmiolla kumartaa. Eiköhän nämä siis jo osata, ainakin seuraavaan kertailuun asti.
V&i kirjoittelee Heidi
ruokana: kasvisbroilerkeitto, kurkku, juusto ja ruisleipä