Yleinen

Heidi 6v, heinäkuussa 7

20.04.2018, Heidi

Kasvattajan kauhuskenaario: lapsiryhmä haluaa mukavuuspäivän, jolloin saa tehdä mitä haluaa. Ja tuoda mitä leluja haluaa. Ja miten paljon haluaa. Voi räkä, miten sen hoitelee niin, ettei tarvitse olla kokoajan kieltämässä…. Ratkaisu: on ryhdyttävä lapseksi.

-Moi. Mä oon Heidi 6v. Mä tulin teille, kun mun omalle opelle tuli semmoinen strenssireaktio. Ja se joutu strenssilomalle.

-Mikä on strenssi?

-En mä vaan tiiä.

Eikä tiedä tyttöparka juuri muutakaan. Paitsi, että sen ryhmässä on yks Matti, joka on tosi ärsyttävä, kun se aina vaan jankuttaa. Eikä Heidi tykkää pikkuautoista, eikä pojista. Mutta narua hän hyppää tosi hyvin ja tykkää piirtää kanssa. No, onneksi eskarit osaavat auttaa muussa. Aamutuokio hoituu maltillisesti ja omat leikit alkavat, tosin leluesittelyä ei muista kukaan…paitsi iltapäivällä kotiinlähtiessä. Hankalaa on myös se, että Heidi kuusivee ei tajua mitään läksyistä tai leimojen laitosta…

-Enhän mä osaa edes lukea. 

Menee viitisen minuuttia ja vauhti alkaa kiihtyä….

-Ope. Nuo riehuu.

-Ai. Mitäs te teette tälläisissä jutuissa? Meidän päiväkodissa joutuu pöytähommin ja se on ihan ensteks kamalan tylsää.

No, tilanne tasoittuu ja leikki saa säännöt. Pimeässä huoneessa touhutaan lamppujen kanssa ja hämärässä kummitellen. Ja vieraan tuomilla chucupetseillä sekä omilla leluilla ja kaverinkin leulilla saa leikkiä, kun vain muistaa kysyä luvan. Oikein mukavasti päästään siis ruokailuun lähtöön…

-Mä en uskalla tulla

Eskareita naurattaa, kun tulokas jumittaa.  Ystävällisesti hänelle opastetaan oikea kohta jonosta ja sitten yksi lukutaitoisista lukee ruokalistan ja sitten…

-Nyt pitäisi se ruokatoivotus

-En minä ainakaan muista

-Mennään vaan tai koululaiset ei pääse

Niinpä, mitä pienistä, kun kaikki on kuitenkin huiskinhaiskin. Ruokalassa tilanne kärjistyy, kun tulokas alkaa jo ujostella niin, ettei uskalla puhua kenellekään mitään. Ja yksi koululainen talloo vielä vahingossa varpaillekin. Onneksi eskarikaverit rientävät jälleen apuun ja kertovat huolestuneenoloiselle Riikka-opelle, että

-Ei mitään hätää. Se on vaan vasta kuusi.

Voi ihana Kurjalan kouluyhteisö, kiitos, kun olette aina valmiina heittäytymään mukaan. Ruokailusta siis selvitään ja ulkoilemaan päästään, ihan vesi-ilmapallojen kanssa. Sillä kyllä niitä pitää saada olla, jos on huiskishaiskis päivä! Ulkoilun jälkeen täti ei sitten enää millään jaksa olla kuusi…

-Hei eskarit. Kiitos, kun piditte minusta huolta. Oliko vaikeeta?

-Ei

-Oli vähän

-Se oli, kun ei meinattu saada mitään päätetyksi

-Eikä muistettu ruokalorua

-Mites siellä ruokalassa meni?

-Koululaiset vaan tuijotti sinua.

-Niinkö? Musta vähän tuntuikin siltä. Minkähän takia?

-Kun sä näytit ihan erilaiselta

-Etkä puhunut mitään

Jutellaan siis vielä hetki siitä, miltä uuteen ryhmään meneminen voi tuntua ja miten voi toisen ottaa silloin huomioida ja mukaan.

-Okei. Oliko mukava huiskishaiskis-päivä?

-Oli! (*monta)

Ja siitä eskarit ovat täysin vakuuttuneita, että kaikki päivät menisivät ihan hyvin ilman aikuista. Paitsi kurahousujenlaitto kuivariin ja semmoiset. Mutta täti ei kyllä jaksaisi olla Heidi kuusvee joka päivä, siis KOKO päivää. Sillä päivittäistä parin tunnin höpsöttelyä ei tietenkään lasketa, eihän????

 

V&I hilpeästä päivästä eskareita kiittää Heidi

Ruokana kalakeitto, kurkku ja ruisleipä


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *