Lainaa.com

Yleinen

HämäränHyssyilyä

01.12.2016, Heidi

-Hyvää yötä

Hih, vuosittainen HämäränHyssy on jälleen täällä eli päivä, joka vietetään yöpuvussa ja unikaveri kainalossa. Ja kaikki puuhat tehdään ihan nukuksissa ja taskulampun valossa.

-Mennäänkä me syömäänkin yökkäreissä?

-Tietysti. Mitähän tänään on yöpalana…

 

 

Mutta ennen ruokailua mennään kirjastoautoon, missä Pekka ja lainaustiskillä aikuiset asiakkaat ottavat pyjamakansan hyvänyöntoivotuksiin hätkähtämättä vastaan ja toivottavat silmäkulmat vilkkuen oikein hyvää yötä takaisinkin päin. Ja myös unikavereille annetaan lupa tutustua kirjastoautoon, kunhan vain siivosti ollaan. Pekka on lisäksi löytänyt meille kirjailijavierailuntiimoilta toivotun kirjan Messistä ja mysteeristä eli palvelu pelaa, isolla P:llä. Lainaukset hoituvat nopeasti, mihin hiukan saattaa vaikuttaa myös se juttu, että eskarilla Pertti oli lennähtänyt eteisen orrelle istumaan kirjeineen…Eilen nimittäin unohtui

laittaa, että Perttihän oli pakkautunut salamatkustajaksi elokuvareissulle. Joo,o. Siellä istua pöllötti eväskorissa.

Otetaan siis iltatuokio ensin ja sitten luetaan kirje:

 

TERVE ESKARIT                          1.12.2016

OLIPA MAHTAVA ELOKUVAREISSU EILEN! VAIKKA OLI SIINÄ ESITYKSESSÄ KYLLÄ YKSI VIKA.EI OLLUT YHTÄÄN PÖLLÖÄ.PELKKIÄ TELKKIÄ. TAI MITÄ LIE SORSIA OLIVAT. NIIN. ETTÄ NYT PITÄÄ JONKUN TEHDÄ PÖLLÖN TARINA. SELLAINEN IHAN PIMEÄ. KOSKA ME PÖLLÖT PIDÄMME PIMEÄSTÄ.
AI NIIN. OLI REISSUSSA TOINENKIN VIKA. MIKSI MINULLE EI OLLUT EVÄITÄ, KYSYN VAAN? HEIDI, HÖM HÖM.ONNEKSI OLI OMA PIKKULEIPÄPURKKI MATKASSA, SÖIN KAIKKI. JA VÄRITIN SATA HERKKUNAPPULAA RAKETTIIN. HA HAA.
MUTTA. MINULLAPA ON TEILLE NYT JOULUHOMMA.
1. LAULAKAA SE SEKOILULAULU
2. SE, JONKA NIMI NOUSEE KIPOSTA, SAA OTTAA VIHJELAPUN VIIRISTÄ

MINÄ ALOITAN NYT ELOKUVAKÄSIKIRJOITUKSEN LAADINNAN..

TERVEISIN PP

 

Emme meinaa millään keksiä, että mikä ihmeen sekoilulaulu, kunnes tulee oivallus. Pertti varmasti tarkoittaa sekoituslaulua.  Sekoitetaan siis nimet arvontakipossa ja saadaan viirintutkija liikkeelle. Se ei olekaan ihan helppo homma, kun viirit on viritetty melkein katossa asti.

-Niin. Kun Pertti osaa itse lentää.

Viirissä on kortti: Mikä on majavien lempijoululaulu?- Joulupuu on nakerrettu- Ja sitten tutkijan pitää mennä katsomaan jotain jostain, mikä hurisee ja kuivaa. Viiriasiantuntija keksii sen heti: kuivauskaappi. Ja sieltähän löytyy, namskis namskista.

-Milloin minä saan?

Lasketaan kiireesti vihjekortit viireistä ja kaikki voivat huokaista helpotuksesta. Jokaiselle eskarille näyttää Pertti yllätyksen varanneen.

 

Päivä kuluu mukavasti hämyisissä leikeissä; toimistossa on autokaupunki, jossa käydään taskulamppujen valossa niin pimeää autokuppaa, että allekirjoittaneelle yritetään myydä traktorinperäkärry Toyotana. Eikä auto ole kuulemma edes kallis, 19:n tuhatta euroa. En ihme, että moisessa paikassa hävittäjiin ja rekkoihin tarvitaan lisävalaistusta. Toisaalla taas eläinlääkäriasemalla paiskitaan kiireistä yövuoroa lyhtyjenloisteessa, hoidettujen asiakkaiden köllötellessä tyytyväisenä tyynyillään.

 

Kello on yksi: ”Huomenta. Herätyyyyyyyys….” Unisesti venytellen joukkio valuu keittiöön ja alkaa voidella aamupalaksi krakkereitä sekä hörppiä lämmintä kaakaota mukista.

-Nukuitteko hyvin?

-Joo

-Näittekös unia?

-Minä näin sellaista unta, että olin eskarissa yöpaidassa koko päivän.

-Oikeasti? Onpa ollut hassu uni.

-Minä näin ihan samaa unta!

Pöydässä vallitsee hyväntuulinen hyrinä, kun pohditaan, että entäs jos tämä päivä tai oikeastaan yö onkin oikeasti unta…Mielikuvituksen siivin on porukalla hauska hassutella. Kaakaomukit tyhjenevät ja on aika antaa auringon nousta. Pannaan siis oikeat kädet yhteen ja kolmosella pompataan kattoon: Hyvästi hämäränHyssy, Tervetuloa joulukuu…

 

V&I haukottelee Heidi  (raskaita nämä yövuorot, heh heh)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *