Yleinen

Esityksiä

29.11.2017, Heidi

-Se oli paras se kameleontti

-Ei….Se oli kameli!

Eskareista koko koulun yhteinen vierailu Varkauden Helluntai-seurakunnan järjestämään jouluvaellukseen oli mukava,mutta pikkuisen hiukan pelottavakin.

-Se lopun video oli pahantuntuinen

-Niitä oli hirveesti niitä enkeleitä ja se yksi oli siellä katolla

-Niitä oli niitä lampaita

Vaellus oli koottu siten, että näytellyt kohtaukset kokosivat koko Vapahtajan elämän yhden reitin varrelle: alkaen taivastenvaltakunnasta, jatkuen jouluyöntapahtumiin ja siitä aina ihmetekoihin, pääsiäiseen ja nykypäivään asti. Itse esityksen vahtuvat miljööt. lämmin tunnelma ja kotikutoinen toteutus jaksoivat hienosti pitää yleisön mukanaan alusta loppuun. Jäi hyvä mieli, niin kai voisi kokemuksen tiiviisti kiteyttää. Lämmin kiitos siis kaikille teille, jotka olitte meille tämän elämyksen tarjoamassa ja oikein rauhaisaa joulunaikaa.

 

Iltapäivällä treenataan sitten vuorostaan omaa esitystä. Ensin harjoitellaan Itsenäisyyspäivän  lippurunoa, josta alku sujuukin jo leikiten, mutta loppupuolella meinaavat tutut, rakkaat,liput ja muut vielä sekoittua. Mutta tiistaina hoituu, ei epäilystäkään. Sitten sinkoillaan jumppasaliin harjoittelemaan joulujuhlanäytelmää ja vähänkö täti on ylpeä eskareista: oman tontturyhmän vuorosanat osaa jokainen. U-PE-AA!

 

V&I  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, ruisleipä ja mandariini.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *