-Mistä tietää, että joku on elävä?
-Sillä on silmät auki
-Se ei oo tälleen (rötkötä pöydällä)
-Se liikkuu
Tällaista pohdintaa kävimme tämän päiväisen Huiske-tarinan pohjalta, jossa mietittiin puun kasvua ohuesta ruikulasta suureksi ja vahvaksi. Hienosti eskarit osasivat löytää elolliselle elämälle tyypilliset ominaisuudet: syntyy, kasvaa, liikkuu, hengittää, syö, lisääntyy ja ajastaan kuolee.
-Mutta kyllä kivikin lisääntyy, kun se halkeaa
-Syntyykö siinä silloin uusi kivi?
-No ei, mutta ei se ole se entinenkään…
Mielenkiintoista. Onneksi voimme kuitenkin varmasti todeta ainakin, että kivi ei syö, kasva tai liiku, joten elollinen se ei ole. Samoin voimme todeta puiden ja kasvien olevan elollisia, vaikka ne eivät liikukaan. Ei täti kuitenkaan niin vähällä pääse, sillä uusi filosofinen kysymys odottaa jo:
-Onko aika sitten aina samanlaista….niin kuin jos vaikka kasvaa
-Öö…mitä terkoitat?
-No kun kissa kasvaa nopeasti isoksi, mutta ihminen ei
Niinpä. Onko aika kaikille aina samalaista? Eilenhän me juuri tätä aikaa tuumailtiin…Ja palaamme siihen epäilemättä lähiaikoina vielä monta kertaa.
Iltapäivällä hiihdossa mentiin jo kuin vanhat tekijät. Kaksi kierrosta kentän ympäri oli helppo nakki ja taikaportista sujahduskin onnistui kuin vettä vain. Tunnin päätteeksi esitettiinkin toive, että eskarissa voisi hiihtää ulkoiluaikaan muinakin kuin hiihtopäivinä. Sehän sopii tietysti, totta kai!
V&I Heidi