Yleinen

Edustus

05.12.2017, Heidi

Tädin mieli on tätä kirjoittaessa kovin seesteisen sinivalkoinen. Pahoittelen. Jäi vain jotenkin niin hirveän hyvä mieli eskareiden ja koululaisen kunnioittavasta asenteesta Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissamme. Ja kuinka arvokasta oli myös jakaa juhlava kahvihetki paikalle päässeiden vanhempia ja isovanhempia kanssa.

 

Jo ennen aamun lipunnostoa ehdimme pohdiskella eskariden kanssa, kuinka hyvä on, että aiemmat sukupolvet rakastivat tätä maata niin hiiiiiiiiiiiirveän kovasti. Että heidän ansiostaan meillä yhä on oma maa, kaunis kieli, lippu, oikeudet ja valta. Myös kuolema nousee vääjäämättä esiin, sillä osa eskareista on käynyt hautausmaalla muistamassa sankarivainajia. Jopa Pohjois-Koreaa meidän pitää hiukan käsitellä, että voisiko sieltä tulla ohjus Suomeen asti…

 

Että onpas se hyvä, että meillä on meneillään Pertin Traveller-matkamuistokalenterihässäkkä ja voimme miettiä kaiken maailman asioita ”mukavan” vakavasti. Niinkuin tämänpäivän pakettia, joka oli kaulakoru Perusta. Että onko karjuva jaguaari auto vai eläin…Ja katsoa tabletilta, kuinka koko maailma haluaa onnitella meitä suomalaisia omia hienoja paikkojaan sinisiin valoihin värjääämällä…

 

Sitten olemmekin jo valmiita siirtymään lipunnostoon ja muistomerkin kynttilöimiseen.

-Kurjalan koulu. Me nostamme pian lipun, Itsenäisen Suomen siniristilipun. Tänään se edustaa meille heitä, joiden ansiosta meillä on tänään itsenäinen kotimaa. Se edustaa urheita sotilaita rintamalla, mutta yhtä lailla ahkeraa ja rakastavaa väkeä kotirintamalla. Lippu edutaa heidän yhteistä päämääräänsä, itsenäistä vapaata Suomea. Kiinnitä katseesi lippuun. Kunnoittava hiljaisuus.

 

Jotenkin niin täti suunnitteli lipunnostoa ohjeistavansa ja taisi se mennä ainakin sinnepäin, sillä keskittynyt hiljaisuus laskeutuu lippukaarelle. Fanfaari kajahtaa ja lipunnostajat Onni ja Sara astelevat arvokkaasti lipputangolle. Vakaasti ja kiirehtimättä aukenee hulmuava lippu ja nousee puhtoisena vasten Kurjalan pilvenharmaata taivasta. Takanaan suorarunkoiset koivut, kuin sotilaat riveissään. Jossain kuuluu haukkuvan koira, kotiseutunsa valpas vahti. Kostea helmi kohoaa tädin silmäkulmaan.

 

Sitten on eskareiden vuoro lausua lippuruno, mikä sujuukin juhlavasti. Lisäksi lasketaan kynttilät muistomerkille ja katsotaan vielä salissa Finlandian ympärille rakennettu huikea luontokuvakokonaisuus, jossa eskareista ehdottomasti hauskimpia kohtia on telkänpoikien holtittomalta vaikuttava putoaminen pesästä maailman melskeeseen. Hilpeää, tätiäkin hymyilyttää. Mutta aikuisen mieli muovaa musiikinsiivin kuvan myös toiseksi, vakavaksi. Siinä lähtöä tekevät untuvikot, kuin nuoret äkkinäiset miehet rintamalle, pelko ja tahto kamppillen…Joskus elämä on.

 

Juhlallisuuksista on jäljellä vielä kahvit.

-Saadaanko mekin kahvia?

-Hyi. Minä en tykkää.

-Minä olen juonut.

Tuumaillaan siis kahvittelun protolkolla ja suunnataan sitten ruokalaan, jossa jokaista odottaa silmiähivelevän kaunis sinivalkoinen juhlaleivos, pikkuruisella suomenlipulla varustettuna. Ja mikä parasta, lipun saa viedä halutessaan kotiin asti. Suuri kiitos siis koulun Anu suuresta työstä, jolla mieliämme ja kieliämme tänään ilahdutit. Joillakin se on peukalo melkoisesti enemmän jauhoinen, kuin tosilla, heh heh.

 

Valolla ja Ilolla itsenäisessä Suomessa kirjoittelee   Heidi

Ruokana paisti, porkkanalaatikko, perunat ja vihersalaatti

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *