Yleinen

Anteeksi

14.09.2017, Heidi

Tämän aamun hommista en erinäisistä syistä voi vielä kirjoittaa, sillä ihan kohta meillä starttaa liikkuva vanhempainilta, jossa yhdessä perheiden kanssa rakennamme toteutussisältöä tälle lukuvuodelle…ja siinähän saattaa alkaa viakka huikomaan…

 

Mutta aamun hienosta “psykologisesta” keskustelusta haluan laittaa muutaman mietelmän. Koulutaksissa oli nimittäin tullut mielipahaa nimittelystä

-Ei voi mitään, jos on niin herkkä.

-Mutta miksi toista pitää nimitellä?

Olankohautus

-Hei ryhmä. Mietitäänpä. Tuleeko teille mitään mieleen?

-Ei oo järkee.

-Pitää pyytää anteeksi.

-Niin. Ottaa kaulasta kiinni ja pyytää ihan kunnolla.

-Mutta entäs, jos pyytää anteeksi, mutta toinen ei sano mitään

Hiljaisuus on pohdiskeleva.

-Silloin pitää molempien pyytää anteeksi

-Ai jaa. Miksi?

-No kun sitä toista alkaa sitten harmittaa.

Ok. Päätelmä tuntuu olevan kaikista ihan järkeenkäyvä ja asia saadaan hoidetuksi. Ja sekin tuumaillaan, ettei nimittellä. Eikä muutenkaan tehdä mitään pöljää. En tiedä johtuuko juuri tästä, että kirjastoautossa…” Me on tänään katsottu ikäraja-asiat. Ja juteltu Afrikasta. Ja on mennyt tosi hienosti tämä vierailu. Että tässä teille tämmöinen karhu, minun viimeinen täältä laatikosta”, sanoo kirjastoauton Pekka ja saa autoon laskeutumaan hämmentyneen hiljaisuuden, kuten odottamaton positiivinenpalaute usein tekee.

-Se on 11!

-Enää yksi.

Ilo on niiiiiiin iso ja varsinkin, kun tänään voi äideille ja isille näyttää, että siinä ne taulukossa oikeasti ovat, kaikki kerätyt merkit.

-Voikohan mukavuustunnilla leipoa?

Jaa, a. Kenties ja katsotaan.

 

Iltapäivällä jatkuu syysprojektia 1.2.lkan kanssa ja viimeviikolla tehdyt siilit saavat pintaansa väriä. Mutta eivät suinkaan mitä tahansa sellaista, vaan ruskean sävyjä. Ensin tummennetaan, sitten vaalennetaan. Että osaavat työt olla hellyttävän ihania. Kiitos taas Riikka-ope ja koulaiset, kun tulitte touhuamaan kanssamme!

 

-Muistakaahan. Illalla ensin jumppasaliin!

-Joo. Mutta laita silti lappu oveen, kun äiti ei kuitenkaan muista.

Hilpeää. Mutta eivät ne kyllä isätkään aina muista, täti puolustautuu, suupieli nykien.

 

Valolla ja Ilolla Heidi

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *