Pertin matkalaukku on painava. Syykin selviää. Siellä on sekä postia, että…banaani!
-Se on syönyt siitä
Niin on, banaaniinkuori on selvästi auki. Eikä tämä banaani suonkaan ole ainoa herkuttelun kohteeksi joutunut, ei suinkaan. Reipas yövieras on popsinut banskuja pöllöystävänsä Melissan kanssa useammankin. Mämmin maistelun lomassa. Minkä lisäksi Pertti on melkekin pudonnut kerrossängystä, yrittänyt etsiä itselleen sopivia luistimia jäähallilta, osallistunut aikuisten pönötyskokoukseen sekä keskustellut kukon kanssa. Noinniinkuin alkuun. Huh huh, johan on ollut menoa, ihan hikeä pukkaa…
Tänään eskarilla meillä oli vasemman-päivä. Oikean/vasemman tunnistaminenhan ei ole nimittäin kaikille sellainen ”synnynnäinen” ominaisuus, kuten usein luullaan. Täti itse esimerkiksi oppi tunnistamaan vasemman auttavasti vasta kolmannella luokalla koulussa, kun niksautti koripallossa pikkurillinsä sillä seurauksella, että sormen liikerata jäi linksuvaksi, mistä sitten saattoi aina huomaamatta tarkistaa, että kumpiko se nyt oli… Ja sellainen ”älyllinen” tiedostaminen suunnista syntyi oikeastaan vasta täysi-ikäisenä autokoulussa. Pakko on joskus AIKUISELLE toimiva kannustin, heh heh. Mutta miksi suuntien oppiminen olisi tärkeää jo paljon aiemmin? Oppimisen kannalta suuntien tiedostamisen tiedetään olevan kytköksissä ainakin mm. lukusuuntaan ja siten taitona merkityksellinen.
No niin, siis vasempaan. Nimittäin jumpassa. Ensin kaikille leima vasempaan käteen. Varoilta. Sitten otetaan keho avuksi ja laitetaan lattiaan vasen…peukalo, kyynärpää, polvi, korva, pakara, olkapää, varpaat…hyvin löytyvät ja mahtavasti taipuvat. Otetaan siis lisää vasuria naruhyppelynä, noppahippana jne.
-Muistatko, kun oli silloin se aika, 51 minuuttia
Jumppa on loppu ja pukeminen aluillaan.
-Tarkoitatko sitä pukemisennätystä. Se taisi olla 5 minuuttia ja 1 sekuntti.
-Otetaanko uudestaan?
Sehän sopii ja heti on koko porukka messissä. Aika juoksee sekuntikellossa ja valmiit kirittävät kavereita…
-2 minuuttia ja 56 sekunttia.
-Jee!!!!!!
Ruokailussa vasenta pohditaan ruokailuvälineiden näkökulmasta, että kuinka aivot osaavatkin ohjata vaihtaaan haarukkaa kädestä toiseen, itsestään ja ajattelematta…lisäksi keskustelussa ovat esillä muutkin mielenkiintoiset aiheet,kuten: Onko kukilla aivoja? Elollisiahan ne ovat, kun kasvavat, mutta aivot… Entä minkä värisiä olivat dinosaurukset ja mistä voi olla varma, että ne olivat juuri sen värisiä. Myös meteoriitit pohdituttavat, varsinkin niiden koko.
-Mahtuuko meteoriitti museoon?
-Museoon!!!!Ne on isoja. Minä kävin sellaisessa paikassa viime kesänä, missä oli meteoriitti pudonnut.
-Minkä kokoinen on maailman ison meteoriitti?
Täti ei tiedä, joten sovitaa, että googlataan asia eskarilla.
Iltapäivällä tehdään vielä kuuntelu. Ensin lämmitellään peukuttelemalla väitteitä totta vai tarua asteikolla ja sitten väritetään kuvaa ohjeen mukaan. Eskarilla on hiiskumattoman hiljasta, vain kynät suhisevat paperilla. Valmista tulee.
-Mulla tuli tässä virhe.
-Mullakin. Tässä. Minä osasin sen oikein tähän.
Ok. Otetaan huomioon. Onhan se aika hieno taito, että kun huomaa homman menneen pieleen, ei hermostu, vaan jatkaa työskentelyä.
-Eskarit. Täällä oli tosi hyvä työrauha, eikä kukaan kurkkinut kaverilta, vaan jokainen teki omaa työtään. Hyvä te. Se on kuulkaa kk-merkin paikka.
-Jee!!!!!(*kaikki)
-Kahdeksan merkkiä on nyt. Vielä neljä ja sitten on seeeeeeee….mukavuustunti!
Sitä kohti siis!
V&I Heidi