-Onko kuu joskus törmännyt maapalloon?
Tällaisella tiedustelulla alkoi aamun kirjastoautovierailumme. Koululaiset olivat näet sanoneet, että näin on joskus käynyt, mutta kun tädillä ei todellakaan ollut mitään hippaa asiasta, päättivät eskarit, että varminta on kääntyä Pekan puoleen. No, Pekkahan naputtelee hetken konetta ja pian jo saamme valaisevan tietoiskun yleisimmästä teoriasta. Kiinnostava on ollut tälli! Mutta eskareillapa onkin puolestaan tietoa siitä, mitä tarkoittaa, kun jokin asia on teoria
-Se asia on silleen ajateltu, mutta ei ole varmaa onko
-Sitä pitää tutkia
Totta. Sensijaan faktaa on, että tänään saadaan Pekalta kk-merkki perusteluineen: ”Vähän on ollut hälinää, mutta ei häiritsevästi. Ja juteltiin monta tärkeää juttua lainausasioista. Ja haettiin avaruustietoa wikipediasta.” Lisäksi Pekka vinkkaa vielä, että netistä löytyy aiempien kirjastoautojen kuvat, sillä ajatelkaas, että Leppävirralla on kirjastoauto kurvaillut jo 50 vuotta!
-50! Sehän on meilkein kuin seeeee…..Suomi sata. Melkein.
Viedään kirjat eskarille ja aamutuokion jälkeen suunnataan puukässään, jossa alkaa aarrearkun maalaus. Ja muuten, yksi huippu ilo ja riemu internetin ihmeellisestä maailmasta
-Tiedättekö eskarit. Aarrearkun kannet on löytyneet. Tai sellainen Jaakko niminen setä Tuusniemeltä on ne luvannut meille.
-Jee!!!!!!!(*kaikki)
Oikeasti. Tuusniemeläinen yrittäjä tosiaan lupasi vanereiden jätepalat eskarin käyttöön. Se on meidän nollabudjettiin iso apu se. Kiitos! Pensselit siis ilolla heilumaan..
-Valmis
-Hei. Nyt pitää tarkkoa. Se tarkoittaa, että katsotaan supertarkasti, ettei missään näy puuta
-Tuossa on…ja tuossa…ja täällä
-Just noin, tarko vaan huolella
-Ja tuollakin (kaveri antaa apua)
Iltapäivällä suunnataan helmikuun luontoikkunareissulle, jolle onkin mentävä tutun reitin sijaan tietä pitkin.
-Miksi?
-Mikäs siihen voisi olla syynä?
-Se upottaa liikaa. Lumi.
Toden totta. Luontoikkunalla se todetaan konkreettisesti, kun vähintään polvia myöden kahlaamiseksi menee eskareillakin. Mutta ei haittaa, möngertäminenhän on hauskaa ja varsinkin juuttuminen. Milloin kiskotaan irti omaa jalkaa, milloin koko kaveria…Vaan entäs täti? Ei auta kuin edetä perinteisesti…
-Ope konttaa! (hilpeää hihitystä)
Lumessa on mukava peuhata, mutta myös jäljet kiinnostavat. Tosi monessa kohtaa on selvästi pomppinut Kyösti Albin Takaloikka ja oravankin jäljet löydetään, mutta entäs….
-Minkä jäljet nämä on?
Täti epäilee lumikkoa, varsinkin, kun epätarkka jälkijono katoaa hetkeksi lumenalle ja jatkuu pian toisaalla.
-Minä tiedän lumikon!
-Niin. Se on niin kuin näätä, mutta paljon pienempi.
-Ja valkoinen
-Se on söpönnäköinen.
Syödään eväät ja jutellaan samalla eläimistä ja luonnosta yleensä. Myllätään sitten vielä hetki pehmeässä hangessa, ennekuin suuntaillaan takaisin eskarille. Posket ovat punaiset ja mielet tasassa, ei siis yllätys, että loppupäivän omiksi hommiksi valikoituvat värityskuvat ja vitsikirjat.
V&I Heidi
Ruokana kinkkukiusaus ja omena/punajuurisalaatti