Yleinen

2 tärkeää:Leikki ja Liikunta

22.03.2017, Heidi

-Lähdetäänkö nyt jo kotiin?

Onko päivä ollut hyvä, jos se hujahtaa ohi huomaamatta? Ja ryhmä saa reilusta meiningistä kk-merkin? Kyllä vain ja juurikin sellainen oli tämä päivä Kurjalan eskarissa.

 

Koska tähtipäivät on vietetty ja jokainen eskari saanut siten harjoitella ryhmänedessä esilläoloa positiivisessa ja kannustavassa hengessä, siirryimme tänään “apuopen” vetämään aamutuokioon eli jatkossa jokainen eskari pääsee kynnysjonojärjestyksessä vuorollaan hoitelemaan tervehdykset, aamujumpan ohjauksen ja aamutaulun tietojen kyselyn eskarikavereilta. Apuope siis toivottaa:”Hyvää huomenta”.

-Hyvää huomenta(*monta)

Homma sujuu kuin oppikirjasta otettuna.

 

Aamutuokion jälkeen saavat eilen odottamaan jääneet leikit jatkua, mutta nepä ottavatkin tänään ihan uutta suuntaa. Jumpparadasta tulee nimittäin todella mystinen paikka, jonne lapset menevät silloin, kun niiden äidit lakkavat tykkäämästä niistä.

-Tällä hevosella voi ratsastaa. Ja tuolla putkessa on hämähäkinseittejä.

-Hui kauhistus.

-Niiiii-iiin (hihitystä)

Ja paikka on tietysti tehty mainosjulisteita ja ripoteltu ympäri eskaria: kuka vaan saa tulla, jos haluaa.

 

Myös tukikohtaleikki jatkaa elämäänsä, mutta kettuleikki ei tänään ota tuulta alleen, ei edes avitettuna. Päätetään siis raivata se pois alta ja miettiä uusi juttu iltapäiväksi. Kunhan ensin on käyty….

-Jumppasali. Jee!!!!!

-Mitä me tänään tehdään?

-Tänään on telineratapäivä.

-Ai se missä on ne renkaat?

-Joo. Renkaat, köydet ja tramboliini. Sun muut.

-Minusta ihan parasta jumppaa!

 

Niin se oli tädistäkin lapsena, mutta mitenkä vieläkin tuntuu, että sitä oli tarjolla hirveän harvoin….vaikka mikä onkaan parempaa motoriikan, koordinaation, sosiaalistentaitojen ja maltin harjoitusta, kuin monitasoisesti koottu telinerata. Ja mitä onnistumisenelämyksiä tänäänkin koetaan, kun kaksikin sankaria reitti itsensä köysissä kattoon ja joku toinen taas ylittää itsensä laskemalla ensimmäistä kertaa alas puolapuupenkkiä.

-Hei. Valitse itsellesi mieleisin jumppapiste, niin otetaan kuva muistoksi.

Viuh vaan ja ipanat ovat hajaantuneet ympäri salia ja saadaan jokaisen muistitikulle tallannettavaksi uusi iloinen muisto.

 

Iltapäivällä otetaan ensin hiukan kala-aiheista laulelua tulossa olevaa päivänpamausta silmällä pitäen ja sitten on aika palata omien hommien ääreen. Toimistossa “äidittömien” leikki jatkuu ja tihkuu “saa tehdä mitä huvittaa” iloittelua. Hyvä, annetaan leikkiliemen porista ja kehittyä rauhassa. Mutta entäs kettuleikin jättäneet…

-Nuo ei ota leikkiin

-No selvitelläänhän. Mikäs leikki tämä on?

-Poliisi-leikki. Ja kyllä tähän minusta mahtuu.

-Poliisileikki. Mitäs tässä sitten niinkuin tapahtuu?

Selviää, että kyseessä on koiran ja poliisin muodostama työpari,joiden hommana on ottaa rosvoja kiinni.

-Onkos teillä poliisiauto?

Eipä ole, joten sellainenhan täytyy tietysti rakentaa. Tarvitaan ohjaamo, ratti, vilkut, koirankuljetushäkki, karttamiehen tietokone, rosvojenkuljetusosasto takaosaan…Kun koppimaija on valmis leikkijöitä on mukana jo puolenkymmentä ja koiran ja poliisin roolien välillä liikutaan ongelmitta.

-Apua! Poliisi! Hätätilanne!

Pillit ujeltavat ja partio saapuu paikalle.

-Ei ole mitään hätää. Rauhoitutaan. Istu tänne autoon. (Täti talutetaan oikein ammatillisesti maijan kyytiin)

-Mutta kamalasti rikoksia on tapahtunut. Johtolankoja on joka paikka täynnä.

-Hälyytys. Koirat etsimään.

Ympäriinsä piilotettuja piipunrasseja etsitään ja lasketaan. Eikä koiria tietenkään unohdeta kiitellä silityksin ja taputuksin tehdyistä löydöistä. Ja mitä löydettyihin johtolankoihin tulee, nehän poliisi tietysti laskee ja kirjaa tarkasti “tietokoneeseen”.

 

Leikki jatkuu ja tädin rooliksi jää oikeastaan vain piilottaa johtolankoja. Se on hyvä se. Ja kotiin lähtiessä monisuinen kysymys kuuluu: “Voiko huomenna jatkaa???” Arvaatte varmaan.

-Minä olen huomenna kopteripoliisi ja valvon liikennettä. Pidän tutkaa!

Paras siis pitää kaasujalka keveänä…

 

V&I  Heidi

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *