” Urpo”, hihittää ensimmäinen esiintyjä ja pujottaa päähänsä karhunkorvia. ”Turbo” vieressä pähkäilee, että kuinka päähineeseen syntyneen solmun saisi avattua. Ja omista turvallisista eskarikavereista koostuvaa yleisö odottaa ja kihisee naurua, mukavasti. Hyvien lastenlaulujen erityistä antia onkin niiden rohkaiseva vaikutus lasten osallisuuteen. Kenenkään ei tarvitse jännittää esiintymistä tai miettiä laulutaitoa, saa vain heittäytyä mukaan. Ja siihen taas kummasti puhtia saa pienistä jutuista, kuten vaikka tänään karhujen karvaisista korvista.
Tulosta tuotti myös eilinen yhteinen pähkäily, kun eskarit lähtivät tänään hakemaan ruokalasta tasuria eiliseen käytökseen. ISO peukkuhan sieltä napsahti, komeasti. Ja uusi opittava taitokin keksittiin ruokailuapuesimerkkikummeja tarkkailemalla: sottaisen veitsen voi pyyhkäistä tyylikkäästi lautasen laitaan, ennen leivän voitelua. Kiitos siis Elmer ja Viljami mallista ja maltillisesta pöytäseurasta.
Ja vielä vähäsen välitunnista. Voiko kokonainen koulu innostua tekemään jotain yhdessä välkällä, ilman aikuisvetoisuutta? Tänään ainakin kohti tasapainopuomin pukkitaistelua kiemurteli niin mahtavan pitkä jono, että ei paremmasta väliä. Mutta aivan erityistä touhusta teki sen yhteisöllisyys: puomilla on itsestään selvää, että isompien pitää ottaa huomioon pienemmät ja otella esimerkiksi vain yhdellä kädellä. Tarkoitus ei siis ollut päheillä voimilla, saatikka satuttaa ketään, vaan kisailla yhdessä hyvässä hengessä. Kiitos siis kaikille ottelijoille, oli ilo kannustaa kanssanne!
Kotiinpäin kurvailemaan lähtien Heidi