maanantai 9.11.2015
Huiskeessa pohdittiin tänään pelon tarpeellisuutta ja kohtaamista. Pelkohan on tärkeä tunne, joka suojelee meitä tekemästä liian hurjia juttuja. Mutta. Millaisia pelkoja eskarilaiset haluaisivat selättää? Tosi tarkasti pohdituissa piirroksissa esiin tulivat esimerkiksi
– Uskaltaa kiivetä katolla
– Mennä kummituslinnaan
– Laulaa ja tanssia oikeasti ihmisille
– Käyttää moottorisahaa
– Kirjoittaa
– Uida syvällä
– Kaivaa kaivinkoneella
– Tulla alas liukumäen palotankoa
Samoin eskarilaiset osasivat hienosti löytää niitä varsin arkisia asioita, jotka olivat heissä saaneet aikaan ihania onnenväristyksiä. Kivalta ei taas tunnu, jos tuntuu pahalta. Harmituskin on aika paha tunne.
– Ope. Mikä sinusta tuntuu kivalta?
– Ai täällä eskarissa? No vaikka se, kun katselen teidän leikkejä ja näen että kaikilla on kaveri ja mukavaa. Silloin alkaa kuule ihan sukka pyöriä jalassa.
– Sinä olet höperö
Niinhän minä, mutta totta se on silti. Tunnetaitojen käsitteleminen lasten kanssa on sekä tärkeää ja mielenkiintoista. Tunteiden nimeäminen on nimittäin yllättävän haastavaa, jopa niin, että välillä pitää ottaa ihan peili avuksi. Miltä näyttävät surulliset silmät, entä vihaiset tai iloiset? Mitenkäs meillä kenelläkin on suu mököttäessä? Näkyvätkö hampaat nauraessa? Ja juuri nyt tätä kirjoittaessa päähäni pompsahtikin aiheen uusi jatkotyöstötapa. Pureskelemme eskareiden kanssa auki sellaisia aikuismaailman tunneilmauksia, kuin
”Oli sen näköinen, että oksat pois.”
” Ei paljon hampaita naurattanut.”
” Kyllä oli naama nurin.”
”Suu oli messingillä.”
” Nyt ottaa pannuun.”
”Silmät selällään.”
Ja isot ihmiset, hyviä lisäehdotuksia analysoitavaksi otetaan ilolla vastaan!
Tunteilee Heidi