Millainen on tavallinen eskaripäivä? Varmaan aikalailla sellainen, kuin meidän päivämme tänään. Aamu alkoi mukavasti seurakunnan koko koululle pitämällä aamunavauksella, jossa aiheena oli helluntai eli seurakunnan syntymäpäivä. Mutta sitä ennen, arvatkaapa missä rivissä kädet ponnahtivat ilmaan, kun kysyttiin, että mistä edellisellä kerralla puhuttiin. (kyseessä siis se pysäyttävä kolmen tuolin kuvaelma)
-Pääsiäisestä
Eskaririvistä annetaan vastaus oikein ja varmasti, vaikka jutusta on pian jo se 50 päivää… Kuunneltu siis on ja tarkasti.
Helluntain kunniaksi avataan sitten kaunis vaaleanpunainen lahja, joka paljastaa sisältään sellaisia sanoja kuin: ilo, ystävällisyys, laulutaito, kuuntelemisentaito…lahjoja, joita ihmisille on suotu.
-Muistakaa käyttää lahjaanne ahkerasti,sillä näissä on se etu, että ne eivät käyttämällä kulu.
Niinpä. Kiitos taas te seurakunnan ihanat, kanssanne oli mukava viettää hetki.
Omalla aamutuokiolla sitten katsastettiin läpi päivän hommat sekä lisämausteena saatiin lukea Pertti-pöllön yökyläreissusta. Oh hoh, johan oli siipiveikkonen ehtinyt! Oli lennelty taksinkatolle, nukuttu kissankainalossa, pyöräilty… Kivaa tuntui olleen, lämmin kiitos siis yökyläpaikalle!
-Kuka nyt saa Pertin?
Ilma ihan tirisee jännitystä, kun sekoituslaulu kajautetaan ilmoille ja on aika nostaa seuraavan onnekkaan nimi…
Onni Opuksena saimme luettavaksi kirjan ihmiskehon ihmeellisyyksistä ja siellähän ihan vilisi tuttuja juttuja. Iho, luut, sydän, aivot…ja sitten suolisto. Ehdimme melkein lukea kappaleen loppuun, kun kuuluu hiljainen kuiskaus: ”Kato. Tuossa kuvassa on hevosen sitä ruskeeta.
-Niinhän siinä on, kakkaa.
-Sinä sanoit sen. Ei sitä saa sanoa. Se on ruskeeta.
-Miksi? Kakkahan on sana siinä missä muutkin, kun aiheesta puhutaan.
-Niin, mutta jos sitä höpöttää…(hihitystä ja ilveilyä)
-Kukas täällä nyt sitten muka höpöttelee? Eikös tässä puhuta suolistojuttuja…
Käydään siis ensin keskustelu siitä, että totta tosiaan, ylimääräisen tavaran on tultava ulos ihmisestä tai muutoin me halkeaisimme. Ja siihen perään pähkäillään vielä se, että kuinka näitä vessasanoja saa ja pitää käyttää.
Päivän työhommana jatkettiin sitten ihmispatsaita, mutta ei niitä saatu valmiiksi vielä tänäänkään, kun oli niiiiiiiin paljon ideoita toteutukseen. Työskentelyn tiimellyksessä käytiin myös varsin ”värikäs” keskustelu siitä, onko niitä kuuluisia tyttöjen ja poikien värejä olemassa.
-Tuo sanoi, että tämä näyttää muka tytöltä
-Niin, kun se näyttää
-Niinkö. Miksi se sinusta näyttää tytöltä?
-Nuo vaatteet.
-Ai housut ja paita?
-Ei. Kun nuo värit. Pinkki on tyttöjen väri.
-Jaa-a. Olenkohan minä sitten poika, kun minulla näyttää olevan päällä vain harmaata ja mustaa..
-Sinulla onkin mekko
Keskustelu jatkuu ja enemmistön kannaksi muodostuu, ettei kukaan voi omistaa värejä. Eikä niiden mukaan voi myöskään luokitella ketään. Hyvä ja aiheellinen keskustelu siis tämäkin.
Että jotakuinkin näin sipsuteltiin tänään ja huomenna sitten oikein mennä jytistetään jumppasalissa.
Kirjoittelee Heidi