Kävimme tänään eskareiden kanssa vakavan keskustelun siitä, miksi autossa kuljettajalle pitää aina antaa keskittymisrauha: on ratin takana sitten äiti, isi, kummi, mummi tai koulutaksinkuljettaja. Ja eskarissa kun ollaan, niin tietysti teoria vahvistettiin käytännönkokeella. Mielikuvitusratit siis käsiin ja menoksi.
”Turvavyö kiinni ja silmät tiehen. Muista ohjata” ja sitten yllättäen takapenkillä alkaa meteli, räpätys ja riekunta. Päät kääntyvät ja samassa:Pam! Tosi hienosti eskarit osasivat heti kertoa, että mitä nyt mahtoi käydä ja miksi. ” Se ei nähnyt, että on hirvi.” ”Se saattoi törmätä supikoiraan”. ”Voi siellä olla karhukin, kun se ei nähnyt”. ”Se auto saattoi mennä ihan metsään ja littanaksi”. Ja lisäksi liuta kokemuksia tosielämästä.
” Kuulkaa, mitähän kaikkea kuljettajan pitää sitten keretä katsoa, kun ajetaan kaupungissa?” Toistetaan harjoitus ja uusia oivalluksia nousee keskusteluun. Nyt mietitään jo, että saattaa tarvita ihan ambulanssia ja poliisia. ”Tai hinausautoa, jos on luisunut ojaan”.
”Onko se takapenkillä matkustaminen sitten jotenkin vaikeaa?” Mielipiteitä on sekä puolesta ja vastaan, mutta erityisesti tylsyys tuntuu vaivaavan takaosastoa. Mutta kuinkapa tulkita toteamus: ”Ei meille, mutta isoille.” Tarkempi asian avaaminen paljasti, että pohdiskelija tarkoitti kommentillaan isompia sisaria, ei sentään meitä aikuisia. Vaikka taitaa se ajorauhan antamisen vaikeus vaivata joskus meitä varttuneempiakin… Joka tapauksessa, sovimme porukalla, että kuskit saavat jatkossa keskittyä ajamiseen. Passaa siis muistutella asiasta, jos alkaa tapapenkillä räpätys..
Ja sitten päivän toiseen puuhaan. Tänään päästiin myös konkreettisesti silta-projektin kimppuun. Aika sujakasti tulivat porukalla kannetuksi pihalla odottavat laudat ja lankut puutyöluokalle! Seuraavaksi tutkittiin tilat sekä sovittiin säännöt, jonka jälkeen päästiin kiinnittämään harjoituskapulat höyläpenkkeihin. ”Saako jo sahata?”Helpon kuuloista ja näköistä hommaahan se, mutta entäs käytäntö? On aivan pakko tunnustaa, että ensimmäisen viiden minuutin jälkeen mieleeni pompsahti jostain vanhan suomalaisen käytöskirjan neuvo: ”on suotavaa tarkkailla tulevan puolisonsa luonteenlaatua, varsinkin tämän suoriutumista sellaisista kotoisista askareista, kuten tiheäsyisen puun sahaus”. Siltä pohjalta tarkkailu lupaa pelkkää hyvää kaikille eskareille, sillä jokainen sai palikkansa poikki: kuka taidolla, kuka sisulla, kuka maltilla.
Heidi