Kopsis kapsis, kopsis kapsis, ratsastaa… Tänään eskarin musiikkituokion valtasivat intiaanit. Hiivintää, jousiammuntaa ja sotahuutoja… Ja jokaiselle tietysti itsekeksitty intiaaninimi, oman voimaeläimen mukaisesti. Joten saanen esitellä: VahvaKarhu, IntiaaniHevonen, NopeaKotka, KarmeaKarhu, JättiketteräHevonen, VahvaJättiläinen, KarmeaSusi, VahvaIlves ja KetteräLeobardi. Ja entäs sitten allekirjoittanut, vastaus oli eskareista varsin ilmeinen: SarviSiili. Pakko myöntää, että pikkuisen meinasi lasten luovuus tässä kohtaa naurattaa, mutta ei kai se nimi tätiä pahenna, jos ei täti nimeä.
Yht äkkiä…
– Mitä tuolla häkissä on? (eskarin kattoon ilmestyi elokuussa tyhjä lintuhäkki)
– Siellä on intiaaninsulkia
– Siellä on intiaanilintu!
Ei häkissä sentään lintua ollut, mutta jotain höyhenistä kumminkin.
– Mikähän se on?
– Meidän isä on löytänyt näitä metsästä. Niissä on linnunhenki.
– Tää haisee kyllä ihan intiaanilta ( kaikki tahtovat varmistua, että miltä häkkyrä oikein haisee)
– Minä olen tainnut joskus lukea, että se olisi unisieppari…
– Ei, kun se on taikalintu, joka muuttuu
– Ai jaa.
– Joo, se asuu tuolla.
Päätämme, että asiaa on parasta alkaa tutkia, joten taas on torstaina asiaa kirjastoauton Pekalle. Myös johtolankoja ja jälkiä seurataan ja tarkkaillaan häkkiä…
Että ”Uk” vaan siis kaikille, toteaa toteemiin nojaillen Heidi alias ”SarviSiili”