– Hyssssss. Osaatteko pitää salaisuuden?
– Joo (*9)
– Katso tarkasti sitä kirjan isoa numeroa seitsemän. Mennään ylhäältä viistottain alas ja lopuksi lisätään viiva. Näin.
– Ei tässä ole niitä pisteitä!
– Ei olekaan. Tämä väliviiva oli silloin, kun minä olin koulussa. Se on ollut poissa aika monta vuotta. Ja nyt se palaa taas käyttöön, ensi syksynä, kun te menette ykköselle. Otetaan siis pikkuisen varaslähtö.
– Ai saako tähän kirjaan piirtää sen viivan?
– Saa.
– Ai näihin kaikkiin???
Seiskoja syntyy kuin sieniä sateella, eikä kukaan tunnu pohtivat viivaa sen suuremmin. Seitsemän tai seiska, viivalla tai ilman. Ja onhan kutonenkin vain pyörtynyt ysi, kuten eräs eskari edellisen numeron kohdalla tilannetta selvensi. Mutta täti kiittää ja kumartaa opetushallituksen suuntaan, hän kun sattuu olemaan sitä viivalle opetettua vuosikertaa.
Iltapäivälläkin pysytään menneen parissa, kun Versosta saapuu vierailemaan musiikkiliikuntatuokion merkeissä Anna. Ja tietysti hänet uutena tuttavuutena haastatellaan, normikäytännön mukaisesti. Kaikki oleellinen selvitetäänkin alle viiteen minuuttiin, myös se tärkein….
– Mikä on sinun hauskin taitosi?
– Hauskin taitoni. Tämä on kyllä vaikea….Onkohan se hauska taito, jos osaa seisoa päällään??
No ihan varmasti on!
Haastattelusta päästäänkin sitten tositoimiin eli aloittamaan entisaikojen työnteko. Siinä tulevat tutuksi kotieläimet, pyykkäys, puunkaadot, juhlat… Ja onpa esittelyssä ihan oikeat kansallispuvut, tytön ja pojan.
– Mutta tiedättekös mitkä nämä kengät on nimeltään?
– Minulla on tuollaiset kotona, mutta pienemmät.
– Nämä ovat säpikkäät
Vierailu hurahtaa nopeasti ja taksit kaartavat pihaan. Mutta koskaan ei saa olla niin kiire, etteikö mukavasta tuokiosta ehdittäisi antaa…..ISOA PEUKKUA! Kiitos Anna, oli hauskaa heittäytyä kanssasi rempseän mukaansatempaavaan meininkiin!
Kirjoittelee Heidi