On etuoikeus saada liikuttua työssään. Liikuttua niin, että ilon kyynel kastelee silmäkulman. Juuri siltä minusta tuntui tänään, kun katselin Kurjalankoulun kuusijuhlan ohjelmia. Valo, lämpö ja riemu. Ihmiset yhdessä jakamassa jouluisen hetken. Kiitos meille kaikille, oltiin kaikki satasella läsnä!
Itse joulujuhlaohjelmasta olenkin kirjoitellut pitkin viikkoja, joten tänään vuoro onkin illan yllätysnumeroiden. Niistä ensimmäinen oli riemastuttava KurjalanKarhu, joka jostakin syystä oli herännyt talviuniltaan ja kesken juhlan paikalle tallustellen halusi tietää: ”Olettekos te saaneet karhukyytejä?”. Ja vakuutteli sitten, ettei hän ainakaan ole tuhma karhu ollenkaan ja tarjoutui hevosesi eturivin lapsille. Selvää unenpuutetta! Nukkumaanhan sellainen höpsöttelijä piti porukalla laulaa, tyyny kainalossa takaisin talviunille. Lämmin kiitos karhustelijalle!
Toinen illan yllätysohjelmista oli perinteinen ”Soihdut sammuu”, jota varten juhlaan saapuneita vieraita oli kehotettu varautumaan tonttulakilla. Ette usko miten koskettavaa on katsoa, kun yleisöriveissä puetaan muitta mutkitta punalakit päähän ja hiippaillaan ketjuna valloittamaan lava niin että heilahtaa. Huilun yhteislaulua kauniisti säestäessä. Suomalaisetko muka hiljaisia ja sisäänpäin kääntyneitä jurottajia, kysyn vaan????Iso kiitos siis huilistille ja ohjelman ideoineille vanhempaintoimikunnan tonttusille! Ja tietysti rohkeille tontuille!
Ja loppuun vielä päivän Pertti kysymys: -Montako pakettia menee joulupukin säkkiin??
-Sata(*monta)
-Äärettömästi
-Ei yhtään, koska ei ole vielä joulu
Viimeinen vastaus liippaa läheltä, vaikkei ole sinne päinkään. Vastaus nimittäin kuuluu: -Ei yhtään, sillä eiväthän paketin osaa mihinkään mennä. He heh.
Suurella valolla, ilolla ja lämmöllä sekä osallisuudesta onnellisena Heidi