Aika moni vanhempi on törmännyt ilmiöön, jossa lapsen oikealle ruualle aivan täpötäysi maha pystyy ottamaan helposti vastaan jälkiruokaa…Lieneeköhän kyse saman ilmiön variaatiosta, kun muisti laatikoituu ihan uusiin puihin… Sen suuntaisesti oli ainakin eskarilla käynyt perjantaina, kun sellaiset hommat, kuten vuorelta alas töniminen ja vaateista retuuttaminen olivat muuttuneet ihan luvalliseksi leikiksi…
-Miten teillä meni perjantaina?
-Hyvin.
-Minä katsoinkin, että olitte tehneet hienoja piirroksia ja ruokarastit oli hoidettu seinälle kanssa. Pitikö mistään neuvotella?
Laskeutuu syvä hiljaisuus ja silmäyksiä sinkoilee yli pöydän. Tätiä hymyilyttää.
-Mites ulkona?
-Nuo tappeli. Ja riehui vuorella. Niin siihen piti sitten puuttua.
-Ai jaa.
-Me ei tiedetty.
-Kyllä tiesitte. Sinä itse sanoit, että saa.
-En sanonut. Muutkin sanoi.
Alkaa huutokauppa, jonka katkaisemiseksi selvitellään tilanne läpi vielä kerran. Ja sitten se joutaa vanhojen juttujen lukittuun arkkuun.
-Niin. Sitä ei sitten enää kaivella.
-Sinä itse kaivelit kerran, kun…
-Enkä
-Miten asiaa voi muka kaivella? Lapiollako…päästä.. (iloista naurua)
Asia unohtuu ja pääsiäiskukkojen keltaiset nutut alkavat valmistua. Loppusuoran jo häämöttäessä alkaa uusi hässäkkä, tällä kertaa vanhojen juttujen arkusta on kaivettu esiin nimittely.
-Ope. Eikö niin, että ei pidä sanoa sellaista mitä ei tiedä?
-Mitäs te muut olette mieltä?
Tulee hiljaista.
-Mitähän siitä voisi seurata, sellaisesta sanomisesta?
-Tulee riita. Ja huonoa käytöstä.
-Eikä saa pelata. Tai karkkia.
-Meillä saa.
-Me juteltiin tästä viimeksi sen homo-sanan kohdalla, muistatteko?
-Se tarkoittaa, että kaksi poikaa tykkää toisistaan.
-Totta, niinhän se tuumattiin. Mutta ne seurustelut oli niitä isojen yläkoululaisten juttuja. Ja se toisen ihmisen homoksi sanominen muussa tarkoituksessa, on kyllä aika pahasti sanottu.
-Voi kysyä, jos ei tiedä.
-Ei voi, jos se on ruma-sana.
-Voi, aikuiselta.
-Tänään kuule taksissa tuli semmoinen laulu, jossa oli ruma-sana. Se v-sana.
Tehdään siis jo toinen päätös samalle aamulle: kaikki sanat saa kysyä opelta kuiskaamalla korvaan ja rumia voi puhua korkeintaan hiljaa vessassa yksin itselleen.
-Minä en ainakaan puhu ikinä.
-Meidän isä,eikä äiti puhu ikinä rumia. Ei niiden tarvia.
Pääsiäiskukot valmistuvat, ruokailureissu sujuu mukavasti, eikä ulkonakaan ole suurempia hässäköitä. Myös iltapäivän matikka hoituu ja sitten onkin vuorossa jo päivän omat hommat…Ja vielä kerran päädytään neuvottelemaan: riehumisesta ja värityskuvista. Se juttu on kuitenkin jo niiiiiiiiiin pitkä ja moniulotteinen, että tiivistetään se suoraan lopputulokseen: jatkossa haluamansa värityskuvan saa netistä, kun käytäytyy reilusti kavereita kohtaan. Ja jos se jostain syystä tuntuu kovin hankalalta, aina voi puuhata jotakin muuta, vaikka open kanssa.
Rajalinjatätinä päätetyksi pöytään kolauttaa Heidi