tiistai 10.11.2015
Tänään paneuduimme eskareiden kanssa liikenneasioihin. Ensin levitimme lattialla suuria liikennekasvatusjulisteita ja pohdimme mm. heijastimen tarpeellisuutta, suojatietä ja peruuttavan auton piippausääntä. Ja aivan erityisen paljon keskustelua herättivät kokemukset auton alle jääneistä lemmikeistä. Onneksi: ”Kissalla on aina heijastin. Sen silmät kiiluvat.”
Tämän jälkeen joukko jakautui pareiksi, joiden tehtävänä oli pohtia tiettyyn vuodenaikaan liittyviä liikennevaaroja.
Näiden asioiden lisäksi liikenneturvalliseen vuosikelloon lisättiin vielä pimeys, joka eskareiden mielestä vallitsee läpi vuoden, yöllä. Sitten jokainen tiimi laati vielä itselleen piirrosmuistilistan, jossa olivat heijastin, suojatie, kypärä ja turvavyö. Näiden lisäksi viidennen turva-asian sai jokainen keksiä itse: liikennevalot, kyynärsuojat, kärkikolmio, muu vaara-merkki ja aikuisen käsi. Aika hienoja oivalluksia!
Päivän juttu taisi kuitenkin olla ”kahden välkän mallilla” toteutettu ulkoilu. On se aika hienoa lähteä kellon soidessa sisälle, yhtä matkaa koululaiset kanssa. Tämä ratkaisu oli tänään välttämätön, että ehdimme poikkeuksellisesti iltapäivän vuorolla jumppasaliin. Ja jumpassahan mentiin tietysti liikenneteeman merkeissä.
Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi