Vierailimme tänään kirjastoautossa ja teimme kolmiohommia, mutta päivän isoin juttu oli kuitenkin aina yhtä odotettu puukäsityö.
Ope, ope, ope, Heidi,ope, ope…. Nyt ollaankin haastavassa oppimistilanteessa, sillä jokaisen lapsen oma projekti vaatii yksilöohjausta, joten odottamaan joutuu jokainen ihan väkisin.
-Hei. Muistatteko, kun me mietittiin tätä projektia. Että jos jokainen tekeee oman jutun, pitää apua maltaa odottaa hiukan kauemmin.
Eskarit muistavat ja kädet nousevat ylös avuntarpeen merkiksi. Odottelu hiukan huokailuttaa, mutta ei sen kummempaa.
-Montako pitää vielä (porata reikiä käsiporalla)
-Autatko?
-Minä en saa tätä höyläpenkkiä auki
-Missä on nauloja?
-Nää on alasiivet. Tää on nyt valmis.
Nikkaroidaan, pyydetään apua, odotellaan… maltilla hommat etenevät. Ja kuinka ylpeinä myös esitellään omia projekteja.
-Arvaatteko muuten kuka kysyi, että mitä me nyt tehdään?
-Heikki-ope(*monta yhteen ääneen)
-Joo. Heikki sanoi, että haluaa nähdä teidän kaikien tekeleet sitten, kun ne on valmiita.
-Se varmasti pyörtyy (herskyvää naurua)
Voi hyvinkin olla. Sen verran ovat nimittäin näppäriä käsistään nämä eskarinikkarit.
V&I kohti huomisen sähkötöntä päivää suuntailee Heidi