Marraskuun luontoikkunareissulla tehtiin yhdessä käytännön havainto. Päivänvalo ei enää riitä kameralle, vaan salama syöksyy esiin joka otolla. Muutoinkin metsä on kalsea ja märkä, suhiseva puhiseva tuuli repii ja ravistaa puita. Sitten…
– Täällä on luu
– Näytä
– Niin on. Minkähän se on?
– Oisko dinosauruksen?
– Tai entäs, jos joku ihminen on tullut tänne metsään ja kuollut nälkään. Onhan meillä eväät mukana?
Onhan toki, kuka sitä nyt metsään ilman lähtisi. Leikit ja tutkimukset vaan rauhassa käyntiin ja sitten myöhemmin mutustellaan kräkkereitä mehun kera. Samalla pohdiskellen, että huomenna se sitten jo on, joulukuu. Eskaria on siis takana jo neljä kalenterinlehteä.
– Voiko vielä jatkaa leikkiä?
Kyllä, nuotioleikit saavat jatkua. Ja ninjat. Ja tuulen viheltäminen. Ihan kaikki ne mukavat hommat, joita metsä ympäristönä tarjoaa.
Iltapäivällä oli koulukummien vuoro tulla eskarille kylään, joulukorttipajan merkeissä. Alkuun eskareita jännitti niin kovasti, että osa heistä harkitsi jopa piiloon menemistä, mutta ette usko miten maltillisesti koko parikymmenpäinen joukko yhdessä työskenteli, kun hommiin päästiin. Ja valmistuvissa korteissa nähtiin niin hienoja oivalluksia ja taiteellista silmää, ettei paremmasta väliä. Ihana iltapäivä, isolla I:llä. Kiitos kummit ja eskarit!
Joulunodotusta tiristen Heidi