Hankiainen on sitten mahtava juttu. Tänään se kantoi meidät helposti samalle suurelle mäelle, jonka valtasimme joitakin viikkoja sitten suksilla. Nyt matkassa olivat pulkat, liukurit, ufo ja rattikelkka. Sovitaan siis pelisäännöt laskemisen ja kiipeämisen suhteen ja eikun menopeleihin
-Villipilli antaa aina lähtöluvan, okei???
Iloista väkeä hujahtaa alas rinnettä, yksin tai kaksi, törmäilemättä. Vaan rattikelkkapa tuottaakin monelle yllätyksen: liian jyrkät alkukurvailut hyydyttävät vauhdin keskelle rinnettä. Mutta virheistä opitaan ja kohta jo sujuu.
-Hirmu liukas kelkka, menee ihan slaidia
-Minä revittelin ihan kunnolla
-Minä kurvasin lopussa ja karkasi penkkaan
Into ja puheet ovat kuin kisakuskeilla konsanaan. Puolitoista tuntia hujahtaa mäessä hetkessä ja hyvä, että edes ruokailuun maltetaan lähteä. Ja yksi huolikin heti iskee:
-Entäs se hyppyri?
Pitäähän se tehdä, kun kerran on sovittu. Käydään siis tankkaamassa Leenan kyökillä tuhdisti makkarasoppaa ja otetaan iltapäivän puuhaksi hyppyrin rakentamien eskarin pihassa olevaan lumivuoreen. Ja ohjeitahan siihen ei tarvita ollenkaan, sillä hyppyreitä on rakennettu kotona ainakin sata.Lapiot siis viuhuvat ja pian on vuoren kyljessä on iso monttu. Mutta mitenkä siitä tulisi se hyppyri?
-Se pitää kaivaa tälleen (monttu syvenee entisestään)
-Antakaa kun minä näytän (monttu sekä syvenee että levenee)
-Minä lasken siitä nyt…hyppäsikö? (pulkka ei osu hyppyrille päinkään)
-Voinko ehdottaa yhtä juttua?
Tuumataan, kokeillaan, täytetään, kokeillaan, levennetään…ja johan alkaa homma toimia.
-Minäpä nappaan kuvan..
-Ei kun ota videota, se on parempi
-Elä vielä, minäkin haluan..
Purkitetaan siis lennokas pätkä vuoden viimeisiltä lumilta ja leikitään vielä hetki ulkona, mutta sitten alkaa sade ja on aika lähteä kuivaamaan kamppeet ennen taksien tuloa. Kivaa oli, nyt joutaa talven jo mennä, läpimärkä täti iloisesti kiittää ja kuittaa.
Terkuin Heidi