Yksi yö ja sitten on eskareiden oma aamunpamausvuoro. Tämän päivän ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa mentiin kuitenkin sellaista vauhtia, että jarrua sai polkea oikein urakalla.
– Ei tämä ole huutokauppa!
Ei niin, joten otetaan muutama sivuhyppy ja kerätään samalla taskut täyteen malttia. Sitten vielä pieni istumapaikkajärjestely ja johan alkaa aika-ajo sujua mallikkaasti. Nyt ei tarvitse kuin vihreä valo ja …..Silloin se soi, puhelin.
– Hei, osaisitteko ottaa lippurunon itse?
– Joo!!!!!
Osaavathan eskarit ja vetäisevät sen odotellessaan kahteen kertaan. Ja opetusta annetaan myös, ihan kädestä pitäen:
– Tämä on oikea. Minun oikea. Tuo on sinun oikea.
– Sitten se pannaan tänne sydämen päälle. (kaverin kättä ohjataan nätisti ranteesta pitäen). Noin. Teeppä nyt uudestaan. Just. Hyvä.
Aika oiva malliesimerkki siitä, kuinka opettaa innostaen ja tekemisen kautta. Selvää varhaiskasvattaja-ainesta siis. No, asetutaan takaisin lähtöviivalle ja…puhelin soi taas.
– Mitä ne aina soittaa!!!!!
– Niin! Mitä asiaa voi olla koko ajan?
Hih, kaksi puhelua samana päivänä on meillä tosiaan hyyyyyyyvin poikkeuksellisen paljon. No, tämä puhelu on pikainen ja harjoitukset saadaan mukavasti päätökseen. Ja eskareille venytetään oikein jätti-iso peukku siitä, että malttoivat hienosti keskittyä omiin hommiinsa, kun täti lörpötteli luurissa.
Päivä jatkuu joulujuhlaharjoitusten, ruokailun, ulkoilun, ja sokerimaalauksen parissa, kunnes on jo melkein aika lähteä kotiin. Silloin……puhelin soi peräti kolmannen kerran.
– Ei taas!!!! (protestoi teatraalisen suloisesti moniääninen sekakuoro)
Sentraalisantra Heidi