– Pilkoppa vähän sitä pihviä..
– Miksi?
– No, kun ei sitä voi kokonaisena suuhun työntää
– En minä työnnäkään. Minä nakerran tästä ympäriltä…
Tästäkin oivalluksesta huolimatta tartuimme tänään aterimiin oikein tositoimin. Keitettyjä perunoita pilkottiin porukalla kilon verran ja samalla huomattiin, että haarukka ja veitsi vaihtavat välillä jopa paikkaa, kulloisenkin tehtävän mukaan. Ja maltilliselta aterimien käyttäjältä onnistuu jopa kettukarkin keplotteleminen ulos kääreestä…ja pilkottuna pistely parempiin suihin. Tällä pohjataidolla meidän on hyvä jatkaa harjoituksia ruokalassa. Ja vielä perunoista. Ne potut, jotka eivät päätyneet pilkkojien omiin suihin, matkasivat kärsäkkäälle Sulolle Varkauteen, sillä kuten eskarit heti tiesivät, ruualla ei pidä leikkiä, eikä sitä saa heittää turhaan roskiin.
Heidi