Tänään meillä oli käsittelyssä numero 9, viimeinen numero, jonka voi kirjoittaa yhdellä merkillä.
-Loppuuko meiltä nyt koko matikka?
– Ei suinkaan. Nyt meillä on numeroille nimet ja voimme tehdä niillä monenlaisia juttuja, kuten pelata… kilpikonnabingoa.
– Joo!!!!
– Meitä on muuten täällä eskarissa yhdeksän
– Eikä ole. Kymmenen. Ope kanssa.
– Niin, mutta eskareita on yhdeksän, lapsia
Asia saadaan selväksi ja voidaan alkaa väkertämään bingolappuja. Sitten vain kone vilkkuen ja soiden pyörimään ja johan alkaa arpapalloja nousta.
– Ensimmäinen numero on…
– Kuusi! (*9 innokasta pelaajaa tunnistaa)
Peli jatkuu jännittävään neljänteen kierokseen, jolloin kaksi onnekasta hihkaisee: BINGO. Jotenkin kuulkaa tuntuu, että tätä peliä me saatettaan pelata lähipäivinä paljon… Se on hyvä homma.
Iltapäivän askartelussa oli ohjeiden kuunteleminen kaikkein tärkeintä ja hienosti eskarit kuuntelevatkin. Sakset vain suhisivat ja neulat viuhuivat, kun kauniit lumihiutaleketjut syntyvät ikkunankoristeeksi.
– Sinulla on hieno
– Olipa kiva positiivinen palaute kaverille
– Minä olen antanut tänään jo kaikki viisi hyvää palautetta
– Minä olen antanut kaksi
– Miksi niin vähän?
– Kun ei ole tapahtunut mitään
Palautteita on tosiaan annettu tänään auliisti ja rasteja saatu kerätyksi omaan passiin. Kavereita kiitettiin mm. avunantamisesta, työrauhasta ja taitavasta askartelusta. Kehuja puolestaan tuottivat sellaiset asiat kuin hyvä leikkikaveruus, taitava piirtäminen, hyvä salapoliisi ja rauhallinen ruokailija. Ja takuuvarmasti jokainen myös sai päivänaikana positiivista palautetta, mukaan lukien ihanien ipanoiden mietelmistä hykertelevä ope. Mutta aivan erityisen mukavalta meistä tuntui kuitenkin se, että myös ruokalassa tavatut koululaiset olivat muistaneet tänään alkaneen kampanjan. Rasteja tuntui olevan jo useammalla heistäkin koossa, mutta ei täyttä riviä vielä kenelläkään…
Valolla ja Ilolla Heidi