Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Pikkarainen taikalahjalista

31.10.2016, Heidi

 

Mitä sinä antaisit lahjaksi ystävälle, jos se vaatisi vain taikasauvanheilautuksen? Aikaa yksi minuutti. Aikuiselle saattaisi tuottaa vaikeutta keksiä jotakin sopivaa, mutta ei eskareille. Tämän päivän synttärisankarikin sai vaikka mitä: miekkoja, kruunun, aarrearkun, lunta, aseen, kummituslinnan, puhelimen…jännittävää oivaltavuutta osoittaa myös seuraava:

-Taikoisin sinusta oikean ninjan

 

Oivaltavuutta ja logiikkaa vaatii myös viime viikolla esille otettu Junior Monopoli. Peliä ei ole vielä pelattu läpi kuin 3-4 kertaa, mutta jo nyt eskarit ovat keksineet, kuinka pelissä parhaiten tahkoaa rahaa. Ja entäs sitten…

-Maksa kolme euroa ja mene kahvilaan

-Ei taas. Minä olen juonut jo sata kuppia

Sinne menivät rahat ja heittovuoro, on se sitten kamalaa touhua tuo kahvittelu, heh heh.

 

Päivän OnniOpus on todellinen klassikko, Richard Scarryn iloiset sadut, jonka ensimmäisen sivun omistuskirjoitus paljastaa kirjan tuottaneen iloa lukijoilleen jo monta vuosikymmentä. Hauskasti kuvitettu teos pitää sisällään kaikki satuklassikot Punahilkasta kolmeen pukkiin, mutta kirjantuojan valinta luettavaksi saduksi onkin kaikille ihan uusi: eukko pikkarainen. Sadussa kaikki on niin pikkaraista, että sana alkaa naurattaa jo ihan PIKKARAISESTI. Pikkarainen kikkarainen. Kiitos taas uudesta avartavasta lukukokemuksesta.

 

V&I Heidi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *